1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. paini

Painivat sotilaat täyttävät suurhallin

Lahden Suurhallissa järjestettäviin sotilaiden painin MM-kisoihin osallistuu yli 220 urheilijaa paristakymmenestä maasta. Kisoilla ei ole mitään tekemistä varusmiespalveluksesta tutun sotilaspainin kanssa, vaan yleisö pääsee ilmaiseksi seuraamaan ihan perinteistä painia maailman huipulta, vakuuttaa kilpailun johtaja everstiluutnantti Reima Kuutsa.

paini
Molskilla Jonas Honkanen ja Indika Liyanage.
Helsinkiläinen Jonas Honkanen (pun.) painii vapaapainin 66-kiloisten sarjassa vastassaan Sri Lankan Indika Liyanage (sin).YLE Lahti / Juha Paaso

Sotilaspaini tuo monille varusmiespalveluksen käyneille mieleen kuntoilulajin, jota harrastetaan armeijan harmaissa vaikka ulkoilmassa. Sotilaspainissa tavoitteena on nostaa vastustaja ilmaan, ja kamppailu käydään tarvittaessa ulkovaatteet päällä.

Lahden Suurhallissa järjestettävillä sotilaiden painin MM-kisoilla ei ole mitään tekemistä edellä kuvatun sotilaspainin kanssa, vaan kyseessä on ihan "tavallinen" painiturnaus. Kilpailijoita vain yhdistää se, että he ovat omassa kotimaassaan armeijan leivissä tavalla tai toisella.

Monet maat ovat lähettäneet kisoihin oman maansa painijoiden parhaimmistoa, joten luvassa on kovatasoisia otteluita.

Painimassa myös naisia

Lahdessa on sotilaiden MM-kisoja järjestetty aiemminkin, mutta nyt ensi kertaa lajina on paini. Nyt myös ensimmäistä kertaa mukana on naisia. Naiset mittelevät vapaapainin sarjoissa 48, 55, 63 ja 72 kiloa.

Miehet mittelevät sekä vapaapainissa että kreikkalais-roomalaisessa painissa kaikissa sarjoissa 55 kilosta 120 kiloon asti.

Hämeen rykmentin voimannäyttö

Vaikka varsinaiset voimain koitokset käydäänkin Suurhallin molskeilla, on kisojen järjestäminen myös Hämeen rykmentille näytön paikka. Tapahtuman sujuvuus kuvastaa muulle maailmalle Suomen puolustusvoimien sotilaallista suorituskykyä, arvioi Kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) painin presidentti Marko Korpela. Tietysti myös suomalaissotilaiden menestys kisoissa viestii koko puolustusvoimien suorituskyvystä.

Lahden urheilukoulussa pari kuukautta varusmiespalveluksessa ollut painija Tuomas Tarino on huomannut omakohtaisesti, että mestaruuskisojen järjestäminen on Hämeen rykmentille iso ja tärkeä asia. Tarino kehuu, että harjoitteluaikaa on löytynyt yllin kyllin, minkä lisäksi painijoille on järjestetty kaksi ylimääräistä harjoitusleiriäkin.

Lue seuraavaksi