Laatikainen: Vapaa-ajattelijat suvaitsevaisuuden puutteessa

Vapaa-ajattelijoiden liitossa pesii säädyttömyyden piirteitä. SDP:n paras presidenttiehdokas olisi Paavo Lipponen. Paavon arvonimen vuosittain päättävän Saarijärvi -seuran johtokuntaan kantautunee joskus tulevaisuudessa tieto Tapani Kiminkisen saarijärveläisyydestä.

Saarijärvi

Vuonna 1937 perustetun Vapaa-ajattelijain liiton luulisi nimensä perusteella edistävän suvaitsevaisuutta. Sen yhden osan muodostaa enemmistöjen ja vähemmistöjen näkemysten kunnioittaminen, enemmistön alistamisen estäminen vähemmistön tahdon alle tai enemmistön jyräävän voiman ulottuminen vähemmistön vakaumuksiin.

Todellisuudessa Vapaa-ajattelijain liitto on piirtynyt suvaitsemattomuuden pesäkkeeksi. Historian äärivasemmistolaiset taustat kummunnevat sen nykyisyyteen. Yhteisön puheenjohtajana toimi vuosina 1945-54 Kusti Kulo. Hänet muistetaan kommunistien sodanjälkeisen peitejärjestön Suomen Kansandemokraattisen Liiton SKDL:n puheenjohtaja vuosina 1948-66. Maamme itsenäistymisen koitteessa hän hankki elämänkokemusta punakaartilaispäällikkönä. Vapaa-ajattelijoiden liiton toisen tunnetun puheenjohtajan Yrjö Ruudun katsomus laineili. Lopulta hän työskenteli SKDL:ssä.

Hölmöt journalistit talutusnuorassa

2000-luvun Vapaa-ajattelijain liittoon kuuluu Wikipedian mukaan vajaat 2 000 jäsentä. Se on uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja aatteellinen yhteisö, joka vaatii kirkon ja valtion eroa. Se on järjestänyt räväkän iskulausekampanjan ”Jumalaa tuskin on”. Runsas kuukausi sitten se jakoi Helsingissä Kolmen sepän patsaalla pornokirjallisuutta heille, jotka toivat Raamattuja ja muuta uskonnollista kirjallisuutta poltettavaksi. Liitto vaatii ruokarukouksen poistoa peruskoulusta ja esiopetuksesta. Se pärisyttää eroa kirkosta -teemaa, jota valtamedia siteeraa ja seuraa kritiikittömänä. Tuntuu kuin yhteisön edustajia olisi soluttautuneina valtamediaan tai sitten osa journalisteista on silkkoja hyväntahtoisia hölmöjä.

Suomalaisten valtaenemmistö tunnistaa ja hyväksyy kristilliseettisyyden. Sen lujuus elää yksilöittäin ja elämäntilanteittain. Perusasenne on myönteinen kirkollista ja uskonnollista kulttuuria kohtaan. Näillä seikoilla ei melskata, mutta juurien tiedostaminen antaa lujuutta arjen kestämiseen.

Vapaa-ajattelijain liiton toiminta ylittää ajoittain säädyllisyydet rajat ja on liukunut moukkamaiseksi räävittömyydeksi. Sallivassa kansanvallassa ei enää onneksi käydä Jumalan pilkka -oikeudenkäyntejä. Sivistyneet kansalaiset vaistoavat, mikä on valistunutta käytöstä ja milloin edetään kansakunnan juurien nyhtämiseen.

Kunnioitusta moniarvoisuudelle

Kommunistinen Neuvostoliitto, jonka hengenpaloisia vapaa-ajattelijoissa yhä kai riittävää, yritti kitkeä uskonnollisuuden äiti-Venäjästä. Kirkkoja ja muita pyhiksi miellettyjä paikkoja häpäistiin. Uskonnolliset kysymykset alistettiin puoluekoneistolle. Monet kirkolliset johtajat olivat todellisuudessa kommunistipuolueen käsikassaroita. Järjestelmä sinnitti seitsemän vuosikymmentä. Ortodoksinen uskonto elää nyt Venäjällä voimallisena ja vaikuttavana. Ihmisiltä riistettiin väkivalloin joksikin ajaksi uskonnollisuuden ulkoista tunnusmerkistöä, mutta mahtipuolue ei kyennyt tappamaan sydänääniä ja omiatuntoja.

Suomalaisuuden ytimiä on moniarvoisuus. Sen pääjuovia on kristillisen elämänkatsomuksen näkyminen koulujen ja perheiden käytänteissä samalla kun arvostetaan toisella lailla ajattelevia. Kirkon ja valtion suhdetta on loitonnettu uskonnonvapauden vuoksi. Evankelisluterilaisen kansankirkon piispojen nimitykset toteuttaa kirkko eikä tasavallan presidentillä enää ole piispojen nimitysoikeutta. Sama koskee kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia.

Vapaa-ajattelijat, kunnioittakaa hyvää Suomeamme, älkää tallatko sitä kiihkossanne!

Sosialidemokraattinen presidenttiehdokas hakussa

Suomella on ollut sosialidemokraattinen tasavallan presidentti vuodesta 1982. Kun Tarja Halonen jättää tehtävänsä talvella 2012, sosialidemokraatti on luotsannut maatamme yhtäjaksoisesti kolme vuosikymmentä. Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen kestävät hyvin vertailun edeltäjiinsä keskustalaisiin tai oikeistolaisiin valtionpäämiehiin.

Vaihtuvuus on demokratian hyve. Se ei ole itsetarkoitus, mutta elämä vain sujuu kansanvallassa yleensä siten, että ylimmissä päättäjien rivistöissä ilmenee muutoksia. Tämä tasapainottaa ja elävöittää kansanvaltaa.

Nyt sosialidemokraateilla ei ole varmaa ehdokasta vuodelle 2012. Mauno Koivisto oli pitkään presidentinvaaleja ennen kansansuosikki. Martti Ahtisaari vyöryi tähän osaan diplomatiasta saateltuna kandidaattina, vaikka hän oli vakaumuksen sosialidemokraatti. Tarja Halonen hankki meriittinsä ulkoministerinä ja itsellisenä persoonana, jonka voittoa edisti halu valloittaa Suomen korkein tehtävä pätevällä naisella.

Porvariko presidentiksi?

Sosialidemokraatit kyselevät ihmisiltä lähiviikkoina hyvää sosiaalidemokraattia presidentin toimeen. Kenttää aktivoidaan, mutta menettely kielii vankan näyn puuttumista. Tavoitteena on muodostaa 10-15 henkilön lista, jota aletaan seuloa.

Luontevin presidenttiyden tavoittelija olisi entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Hän on torjunut ajatukseen. Onko sana lopullinen, vai kruunautuisiko ura todella kauniisti mahdollisella presidenttiydellä? Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on arvailuissa. Eero Heinäluoma ja Antti Kalliomäki tuskin sytyttävät. Tilaus yllättävälle arvohenkilölle löytyy.

Tällä hetkellä on todennäköistä, että kansalaiset äänestävät presidentiksi puhemies Sauli Niinistön. Jos hän torjuu ehdokkuuden, keskustan Anneli Jäätteenmäki tai Olli Rehn saattavat tarttua saumaan. Porvarillisten puolueiden yhteisehdokkaaksi sopisi mainiosti Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila. Häneen symboloituu Nokian nousu. Saavutus ei utuistu yhtiön viimeaikaisilla lipsumisilla. Ne ovat maailman laajuisen markkinatalouden väistämättömiä piirteitä.

Ken tekee Saarijärveä eniten tunnteuksi?

Saarijärvi -seuran johtokunta on nimennyt Saarijärven Paavon vuodesta 1973. Kotiseutuhenkisyyttä huokuva kunnianosoitus on suotu pian neljäkymmentä kertaa.

”Saarijärven Paavoksi voidaan valita mies tai nainen. Valintaperusteeksi on asetettu uupumaton ponnistelu kotikunnan hyväksi, sen nimen tunnetuksi tekeminen sekä sosiaalinen mielenlaatu. Sektori, jolla valittava on elämäntyönsä suorittanut ja saavuttanut nimeämisen perusteena olevat vaatimukset, ei ole millään tavoin rajoitettu.” Näin määritetään Paavous.

Jos tehdään kansallinen tutkimus, kuka nykysaarijärveläinen on tehnyt kotikuntaansa eniten ja pitkäkantoisesti tunnetuksi, tulos säteilee kirkkaana. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on ehdottomasti tunnistetuin Saarijärvellä asuja, joka lukemattomissa yhteyksissä tuo kotiseutuaan esille ja puhuu sen puolesta kokonaispersoonallaan ja sanalliskuvallisilla viesteillään.

Tiedä vaikka Saarijärvi-seuran johtokuntaan joskus vielä kantautuu tieto Tapani Kiminkisestä. Tällöin se kartoittanee, täyttäisikö Kiminkinen kaikesta huolimatta Paavouden jaloudet. Tosin juuri kukaan ei ole mestari omalla maaperällään.

Lähteet: Professori Erkki Laatikainen