Puolalainen kivihiilinalle yllätti nalletohtorin

Brittikyselyn mukaan joka kolmas aikuisikäineni nukkuu yönsä unilelu kainalossaan. Unilelu tuo kyselyyn vastanneiden mukaan lohtua ja rauhoittaa nukahtamista odottavan. Nalletohtori vahvistaa unilelujen suosion jatkuvan edelleen vankkana.

Teddykarhu
Nalleja ryhmäkuvassa
Jaana Pirttijoen tekemiä nallejaYLE Tampere

Ompelijamestari Jaana Pirttijoki valmistaa nalleja, korjaa ajan kuluttamia ja pitää myös nallentekokursseja kiinnostuneille.

Jaana Pirttijoen oma lapsuuden unikaveri oli harmaa nalle. Se ei enää vietä öitään Pirttijoen vieressä, mutta tallessa nalle on visusti.

- Sain sen viisivuotiaana joululahjaksi. Se on aika hyvässä kunnossa. Jäsenet ovat vähän pehmentyneet ja nenän olen lussuttanut kuluneeksi. En ole sitä kuitenkaan halunnut korjata.

Nallen kohtalona uunin pesä

Monen nallen kohtalona on kuitenkin ollut joutua huonokuntoisena uunin pesään. Sitä päätöstä on moni katunut.

- Vanhat nallet on täytetty puulastuilla, siksi ne ovat kovia. Olen korjannut paljon sellaisia nalleja. Moni on onnellinen, että on säilyttänyt vanhan nallen, vaikka se oli jo vähän rikkinäinen, Pirttijoki kertoo.

Pirttijoen työhuoneen nurkassa vuoroaan odottaa myös vaaleanruskea nalle, jonka pää on painunut kumaraan vuosien saatossa. Nallen historia on pitkä.

- Tämä on kuusikymppinen karhuherra. Se on itse tehty ja materiaali on saatu aviomiehen tai silloisen poikaystävän vanhasta tekoturkistakista. 50-luvulla materiaaleista oli pulaa ja poikaystävä uhrasi silloin takkinsa. Siltä korjataan tuo retkahtanut pää, Pirttijoki kertoo.

Puolalainen kivihiilinalle ja liikemiehen unilelu

Elokuvissa nalle voi olla kohde, johon piilotetaan rahatuppoja tai jotain valonarkaa. Nalletohtorin vastaanotolle ei kuitenkaan ole tullut mitään yllätyksiä tai aarteita, vatsasta kuuluvaa mörinää lukuun ottamatta.

- Mörinä on joskus aiheuttanut yllätyksiä. Erikoisin mörinä oli puolalaisessa vanhassa nallessa. Se oli valmistettu kivihiilestä. Se oli murskaantunut nallen sisällä ihan tomuksi. Nykyään mörinä on joko pahvista tai muovista, Jaana Pirttijoki nauraa.

Liikemiesten salkuissa ainakin takavuosina viihtyi tärkeiden papereiden ohella myös uninalle. Se reissasi salkussa mukana ympäri maailman. Nyt ne ovat katoavaa kansanperinnettä.

- Lentoturvatarkastukset ovat niin tarkkoja, niin monet ovat joutuneet tällaiset asiat jättämään pois, kun ne tahdotaan syynätä myös sisältä.

Saattaa olla, että perustullimiehen kädenjälki ei ole verrattavissa nalletohtorin vastaavaan.

Lähteet: YLE Tampere / Hanna Juopperi