1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Take Thatin albumi myy hurjasti Britanniassa

Take Thatin uusi albumi, Progress, on myynyt Britanniassa ensimmäisen viikon aikana yli puoli miljoonaa kappaletta. Robbie Williamsin paluun kokenut bändi on ensimmäinen 2000-luvulla, joka on pystynyt tällaiseen avaustulokseen Britanniassa.

Kuva: Take That

Progress-albumia myytiin viikossa lähes 520 000 kappaletta, mikä on paras avaustulos 13 vuoteen. Tuolloin hurjaan ensimmäisen viikon myyntiin ylsi Oasis-bändin Be Here Now.

Robbie Williams palasi Take Thatin riveihin kesällä. Hän lähti kokoonpanosta 1990-luvulla käynnistääkseen soolouransa. Take That teki paluun nelihenkisenä vuonna 2006 ja on tehnyt kaksi hittilevyä ennen kuin laskussa olevan soolouransa kanssa paininut Williams päätti palata mukaan bändiin.