Neuvostovallan hylkimä enkeli löysi kodin Salmelasta

Mäntyharjulla sijaitseva taidekeskus Salmela avaa kesäkautensa tulevan viikonloppuna.

kulttuuri
Georges Winterin enkeli-patsas

Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtajan Tuomas Hoikkalan tämän kesän ylpeyden aihe paljastettiin tiistaina.

Kolmesti Pariisin maailmannäyttelyssä palkitun Georgers Winterin vajaat sata vuotta sitten Viipurissa valmistama Suojelusenkeli-veistos ehti jo aikanaa olla roskalavallakin ennen kuin se pelastettiin Suomeen vuonna 1988. Keväällä kovia kokenut veistos tuotiin Mäntyharjulle ja Salmelaan.

- Hyvä ystäväni Juha Lankinen pelasti sen vuonna 1998 neuvostovallan aikana. Se oli kaatopaikkakuormalla menossa ja hän sai sen kaikkien paperisotien jälkeen sitten Suomeen siirrettyä, kertoo Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

Patsas ehti saada vuosien varrella luodinreikiä ja saipa se myös uutta väriä pintaan.

- Voi sanoa, että enkeli on saanut siipeensä. Viipurin taistelun aikaan sitä on kiväärillä ammuttu siipeen ja sille oli maalattu punaiset huulet mutta kaikki on pystytty korjaamaan, kertoo Hoikkala.

Kesän näyttelyssään Salmela tarjoilee suomalaista nykytaidetta. Oman näyttelynsä saa Salmelan tapaan myös kesän nuoritaiteilija. Tänä vuonna Milla Kuisma.

- Kyllä tämä on hieno kunnianosoitus siitä työstä mitä on tehnyt tähän mennessä ja kannustaa työn tekemiseen jatkossa. Hienoa saavuttaa sellaiset yleisömäärät mitä täällä Salmelassa kesän aikana käy. Se on aika ainutlaatuista nuorelle taiteilijalle, kertoo helsinkiläinen taiteilija Milla Kuisma.

Viime kesänä Salmela sai kävijämäärissä vetoapua Mäntyharjulla järjestetyistä Loma-asuntomessuista ja kirjasi kesäkauden ennätysyleisön 25 tuhatta kävijää. Samankaltaista kävijämäärää odotetaan myös alkavalta sesongilta.

- Luulen, että siihen samaan menee. Ihmiset tietävät reitin Salmelan kautta ja kyllä ne viime kesän asuntomessuvieraat löytää tänne paremmin kuin edellisenä vuonna, toivoo Hoikkala.