Venuksen ylikulku on yhteinen kokemus kaikille

Hämeenlinnalainen kirjailija Olli Jalonen on kirjoittanut kirjoissaan usein Venuksen ylikulusta. Nyt "naapuri" tulee vihdoin kylään.

kulttuuri
Venus tummana pallona auringon alareunassa.
Edellinen ylikulku kuvattuna auringonlaskun aikaan Singaporessa 8. kesäkuuta 2004.Jonathan Drake / EPA

Hämeenlinnalainen Finlandia-palkittu kirjailija Olli Jalonen on kirjoittanut usein kirjoissaan Venuksen ylikulusta. Yksityiset tähtitaivaat jopa päättyy juuri 6.6.2012.

- Pieni musta täplä kulkee nytkähdellen läpi keskeltä valoläikkää. Istun matoilla ja katselen vaan, kun ensin jää aurinko, sitten jää

Myös kirjassa 14 solmua Greenwichiin sivutaan aihetta. Ylimeno on hänestä erittäin mielenkiintoinen.

- Se on yhteinen kokemus meille kaikille ja kaikkien kalentereiden ulkopuolella oleva tapahtuma. On myös kiinnostavaa, että jo 1700-luvulla sitä on käytetty tähtitieteellisiin mittauksiin. Seuraavaa kertaa ei kukaan meistä ole näkemässä.

Tähtitieteestä innostunut kirjailija aikoo seurata Venuksen ylikulkua aamuvarhaisesta alkaen.

- Päivämäärän lähestyessä tajusin, että oikeastaan toistakymmentä vuotta kirjoitettu kirjani Yksityiset tähtitaivaat päättyy vasta nyt, Jalonen pohtii.

- Olemme osa maailmankaikkeutta. Venus on planeettamme sisarplaneetta ja nyt naapuri näkyy, kun se kulkee auringon ja meidän välistä.

Ylikulkua voi seurata auringonnoususta alkaen vain paksun mustan liuskan läpi tai hitsaajalaseilla. Ylikulku on ohi kahdeksaan mennessä.