1. yle.fi
  2. Uutiset

Venuksen kulku Auringon edestä näkyi hienosti Etelä-Karjalassa

Varhain keskiviikkoaamuna alkanut Venus-planeetan liikkuminen Maan ja Auringon välissä sai useat uteliaat liikkeelle Etelä-Karjalassa. Pilvet katosivat taivaalta parahiksi näytelmän ollessa huipussaan.

Kotimaan uutiset
Venus näkyy pienenä pisteenä auringon oikeassa yläkulmassa
Anssi Salokannel

Vaikka äkkiseltään tuntuisi siltä, että Venus on lähellä aurinkoa, niin matkaa on rutkasti.

- Jos ajatellaan, että Maan ja Auringon välinen matka on yksi, niin Maasta Venukseen on 0,3 ja Venuksesta Aurinkoon 0,7, selventää Kai Hämäläinen Etelä-Karjalan Nova ry:stä.

- Ja pitää muistaa, että me näemme Auringon sellaisena kuin se oli kahdeksan minuuttia sitten, muistuttaa puolestaan kaukoputkensa äärestä Martti Muinonen.

Lappeenrannan Linnoituksen kärkeen Martti Muinonen ja Kai Hämäläinen saapuivat aamulla kello kuuden aikaan. Silloin oli vielä pilvistä. Kello seitsemän aikaan pilvet katosivat ja näytelmä alkoi.

- Kyllä se aika hienolta tuntui, kun näki Venuksen ylilennon ja huomasi, että tiedemiesten laskelmat pitivät paikkansa, naurahtaa Kai Hämäläinen.

Venus näkyi valtavan Auringon edessä selvästi havaittavana pienenä pyöreänä pallona. Kello 7.54 loputkin Venuksesta lipui pois Auringon edestä.

Seuraavan kerran Venuksen kulkua Maan ja Auringon välissä pystyy seuraamaan vuonna 2117.

Lue seuraavaksi