Venäläiset myöntävät Laukaanjoen fosforipäästöt

Fosforitin lannoitetehtaan omistava EuroChem syyttää päästöistä tulvia. Yhtiö kertoo padonneensa fosforipitoisia pintavesiä luonnonlampiin tehtaan läheisyyteen ja puhdistavansa vedet ennen kuin ne päätyvät Laukaanjokeen. Tehdas sijaitsee Suomenlahden etelärannikolla Kingiseppissä.

luonto

Fosforitin lannoitetehtaan omistava EuroChem myöntää Laukaanjoessa havaitut korkeat fosforipitoisuudet. EuroChem syyttää tulvia satunnaisesti kohonneista fosforiarvoista.

Lannoitetehtaan toimitusjohtajan Vladimir Erlykovin mukaan fosforipäästöt on nyt pysäytetty.

- Olemme pysäyttäneet fosforipitoisten pintavesien valumisen jokeen padoilla ja varastoimalla vettä luonnonlähteisiin ja -lampiin, Erlykov toteaa EuroChemin tiedotteessa keskiviikkona.

Tehdas on rakentanut myös putkilinjaston ja pumppaamon ohjaamaan pintavettä uudelleen käyttöönotettuun puhdistamoon.

- Näillä toimilla voimme vakuuttaa, että tehdasalueelta Laukaanjokeen valuvat pintavedet käsitellään ennen kuin ne päätyvät jokeen, Erlykov sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Syke: Päästöistä ei ollut epäselvyyttä

Suomen ympäristökeskus pitää fosforipäästöjä selvänä, mutta venäläisten vahvistus tuli yllätyksenä.

- Tieto tuli yllätyksenä. Aiemmin päästöistä oli vain epäilyjä, mutta mitään vahvistusta ei ollut, pääjohtaja Lea Kauppi toteaa Yle Uutisille.

Hän pitää tietoja venäläisten korjaustoimista luotettavina.

- Olemme itsekin todenneet, että kuormitus on saatu joessa pienenemään. Sitä, kuinka kestävä ratkaisu tämä on, on vielä vaikea arvioida näillä tiedoilla.

Kaupin mukaan pelkästään fosforipitoisten pintavesien patoaminen ei riitä. Hän kuitenkin luottaa venäläisten puhdistusjärjestelmiin.

- Ainakin Nurmisen säätiön arvion mukaan ne ovat käyvät systeemit, mutta niiden kapasiteetista ei ole varmuutta. Riittävätkö ne kaikissa olosuhteissa, jos tulee paljon sadevesiä, Kauppi kysyy.

Syke on valmis lähettämään omia asiantuntijoita arvioimaan puhdistusjärjestelmien tehoa, vaikka yhteistyö venäläisten kanssa on kärsinyt erikoistutkija Seppo Knuuttilan pidätyksen jälkeen.

- Yhteistyö ei ole ihan niin saumatonta ja luottamusta on hieman koeteltu.

Knuuttila ei usko tulvia syyksi

Syken erikoistutkija Seppo Knuuttila epäilee, että päästöjen syynä eivät voi olla tulvat. Syken ja venäläisviranomaisten mittauksissa Laukaanjoessa havaittiin korkeita fosforipitoisuuksia lähes koko viime vuosi.

- Viime vuonna korkeita pitoisuuksia havaittiin kahdeksana kuukautena. Kyllä niitä valumia on ollut muulloinkin kun tulvakausina, Knuuttila sanoi Yle Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa keskiviikkona.

Hän on valmis lähtemään uudelleen Laukaanjoelle, jos se sopii venäläisille. Venäläisviranomaiset pidättivät Knuuttilan huhtikuussa, kun hän oli ottamassa vesinäytteitä Laukaanjoesta.