1. yle.fi
  2. Uutiset

Rotvallin asentaminen on "sopivan raskasta" käsityötä

Vuoreksen kivikylä naputellaan kiinni rotvalli kerrallaan. Maailman toiseksi vanhin ammatti on arvossaan asuntomessualueella.

Asuntomessut 2012
Kivimiehet Mäkinen ja Leiko Vuoresta rakentamassa
Yle / Mari Vesanummi

Tampereen Infran kivimiesten työt alkoivat joulukuun pakkasilla teltassa. Maan sulattamiseen kului enemmän aikaa kuin itse työhön.

- Ainakin kolme kertaa nopeammin tehdään nyt, kivimies Juhani Leiko sanoo.

Betonikiviä ja reunakiviä asennetaan neljän miehen voimin. Työkoneet jylläävät alueella koko ajan, mikä tekee työstä vaativaa. Sartrenkujalla reunakivi näyttää menneen kuorma-auton voimasta nurin.

- Haasteellista on kyllä ollut, ei kunnioiteta välttämättä aina toisten työtä. Yllättävän vähän kuitenkin on tuhoutunut. 3-4 kohdetta joudutaan vielä uusimaan, kivimies Juha-Pekka Mäkinen sanoo.

Kivimiehet ovat pärjänneet hyvin tulevien asukkaiden kanssa.

- Melko hyvin autot ovat hävinneet silloin, kun aluevalvoja on sanonut, että kivimiehet tulevat, Mäkinen kiittää.

Töitä tehdään aamuviidestä iltakymmeneen

Rotvallin eli reunakiven asennus sentilleen oikeaan kohtaan on raskasta työtä. Vaikka koneita on apuna, tehdään se käsityönä.

- Kivi painaa suunnilleen 120 kg per metri. Kun käsipelissä pariin mieheen niitä siirrellään, niin kyllä tietää jumpanneensa, Juha-Pekka Mäkinen sanoo.

Sartrenkujalla komeasti kaartuva iso rotvallikivi on Leikon ja Mäkisen seuraava asennettava.

- Se painaa nelisensataa kiloa. Se pitäisi kieritellä kohdalleen.

Kivimiehillä riittää urakkaa ja kiire painaa päälle. Työpäivä pitääkin aloittaa jo viideltä.

- Joudutaan ottamaan tila hallintaan ajoissa. On myöhästä tulla kahdeksalta, kun on autoja paikat täynnä.

Tuoretta kiveä on helppo työstää

Esimiestensä mukaan Suomen parhaat kivimiehet Juha-Pekka Mäkinen ja Juhani Leiko ovat kivenkovia ammattimiehiä.

Kohta 30 vuotta kivimiehen töitä tehnyt Juhani Leiko mainitsi pomoilleen, että Vuorekseen on tuotu sopivan tuoretta kiveä. Eikö kivi olekaan aina vanhaa?

- Kun se on kalliosta nypätty, se on tuore. Siinä on vielä kosteutta. Kun se satakin vuotta kuivaa kadulla, niin sitä on sitten enää vaikeaa työstää.

Vuorekseen on tuotu syksyllä irrotettuja kiviä, jotka ovat Leikon mukaan helppoja työstettäviä.

Kivimies Juha-Pekka Mäkinen iloitsee siitä, että Vuorekseen on tuotu myös Tammerkosken pohjakiviä ja kiviä Vuoreksen siltatyömaalta.

- Ihmiset käyttävät nykyään kiviä enemmän, se on kestävä. Jos pohjatyöt tehdään hyvin, voi sanoa, että se on ikuinen.

Vuorekseen on eksynyt myös kiinalaista graniittia, mutta siitä kivimiehet eivät juuri välitä.

- Suositaan suomalaista graniittia, joka on irrotettu Näsijärven rannoilta. Sitä kiinalaista graniittia on erilaista työstää, Mäkinen toteaa.

Lue seuraavaksi