Oululainen taksikuski nappasi voittokuvan yövuoron päätteeksi

Yövuorossa tuli kuitenkin katsottua enemmän tiehen kuin taivaalle. Yle Uutisten valokuvakilpailun voittaja räpsäisi pilvisen kuvan Oulun Toivoniemessä omalla takapihallaan.

Kotimaa
Kalle Hautamäki näki Venuksen ylikulun Oulussa kello 7.00.
Oululainen Kalle Hautamäki valokuvasi Venuksen ylikulun 6.kesäkuuta kello 7.00.Kalle Hautamäki

Oululainen Kalle Hautamäki otti kuvan seitsemän aikaan keskiviikkoaamuna. Nukkumaan hän meni yövuoron jälkeen yhdeksän aikaan.

- Kyllä mä taivaalle tiirailin koko yön. Oulussa taivas oli ihan pilvessä ja vettä tuli eli synkkä yö ihan aamuun asti. Kuuden jälkeen alkoi vasta kirkastua. Olin töissä yön ja kun tulin aamulla kotiin, niin ajattelin muutaman kuvan ottaa, Hautamäki kuvailee.

- Oli mielessä, että Venus ohittaa yöllä auringon ja olisi hienoa kuvata se.

Hautamäellä ei ollut käytössään mikään alelaarin pokkari, vaan aiemmin hankittu kunnon kamera.

- Mä harrastan aika monenlaista kuvausta. Mulla on ollut järjestelmäkamera pari vuotta ja viime aikoina olen ottanut enemmän luontokuvia. Kyllä mua kiinnostaa luonnonilmiöt ja sääilmiöt, mutta en sen vakavammin valokuvasta harrasta.

Hautamäki aikoo sijoittaa voittorahat valokuvausharrastukseensa.

- Kyllä rahat tulevat tarpeeseen. Sen verran tämä harrastus vie rahaa. Mukava juttu tämä voitto, Hautamäki sanoo.