Timo Rädylle potkut

AKT:n valtuusto päätti asiasta yksimielisesti. Erotettu puheenjohtaja ei ollut itse kokouksessa paikalla. Valtuusto päätti, että Räty erotetaan tehtävistään heti. Räty ei ole kommentoinut potkujaan.

politiikka
AKT:n Timo Räty A-studion haastattelussa.
AKT:n Timo Räty A-studion haastattelussa 5. maaliskuuta.Juha-Pekka Inkinen / Yle

AKT:n valtuusto on yksimielisesti erottanut puheenjohtaja Timo Rädyn. Valtuusto perusteli erottamista sillä, että Räty on aiheuttanut toiminnallaan vahinkoa sekä AKT:lle että koko ammattiyhdistysliikkeelle.

- Ennen kaikkea hänen katsottiin vahingoittaneen käyttäytymisellään AKT:tä. Sitten on nämä vuokrasopimukset ja rahan käyttöön liittyvät asiat. Niissä ei valtuusto enää hyväksynyt sitä toimintaa. Valtuusto päätti, että tämä riittää nyt, sanoi varapuheenjohtaja Jape Lovén.

Valtuusto kokoontui aamulla ylimääräiseen kokoukseen, jonka ainoana aiheena oli Rädyn asema.

Kokous päätettiin kutsua koolle sen jälkeen, kun tilintarkastajat olivat huomauttaneet Rädyn tekemistä epätavallisista vuokrasopimuksista. Räty oli vuokrannut sihteerilleen ja tämän äidille AKT:n omistamat asunnot elinikäisillä vuokrasopimuksilla, mistä on aiheutunut liitolle arviolta jopa 400 000 euron vahingot.

Valtuuston kokous päättyi puolen päivän jälkeen. Räty itse ei ollut kokouksessa paikalla. Hän ei ole myöskään kommentoinut potkujaan millään tavalla.

Uuden puheenjohtajan etsintä alkoi heti

Uutta puheenjohtajaa aletaan etsiä heti. AKT:tä johtaa nyt liitosihteeri Arto Sorvali, joka sanoi, ettei hän itse aio asettua ehdolle liiton johtotehtäviin.

Uutta puheenjohtajaa liitolle alkaa etsiä asiaa varten perustettu työryhmä. AKT:lle on määrä valita uusi puheenjohtaja valtuuston syyskokouksessa.

AKT:n asioiden puinti näyttää jatkuvan

Asia ei päättyne tähän, sillä potkut saanut puheenjohtaja Timo Räty on pyytänyt poliisia tutkimaan AKT:n menettelyn vuokrasopimuksen käsittelyssä.

Samalla AKT:n nykyjohdossa ihmetellään uusimpia kiusaamisväitteitä, joita erotetun puheenjohtajan Timo Rädyn sihteeri on esittänyt.

Valtuutetuille lähetetyssä muistiossa Rädyltä elinikäisen vuokra-asunnon saanut sihteeri kertoo olleensa yhteydessä työsuojeluviranomaisiin ja poliisiin. Sihteerin mukaan myös häntä on kiusattu liitossa, mutta kiusaaja on muu kuin Räty.

AKT:n johdon mukaan sihteeri ei ole kiusaamisväitteistä johdon kanssa puhunut.