Sormenjälki kertoo kaiken

Sormenjälki on edelleen keskeisiä ihmisen tunnistamisen välineitä. Siihen sormenjälki onkin omiaan, sillä se on muuttumaton ja yksilöllinen.

Sormenjälkitutkimus
Musteella otetut sormenjäljet.
Yle / Esko Pulliainen

Mustetta sormeen ja sormi paperille, siinä on sormenjälki otettuna. Paitsi että enää se ei Jyväskylän pääpoliisiasemalla mene näin. Sormenjäljen ottaa nykyään skanneri, joka samalla rekisteröi jäljen. Jos henkilö pitää myöhemmin tunnistaa, sama laite hoitaa myös sormenjäljen ja rekisterin vertailun.

- Mustetta käytetään meillä edelleen, jos skanneri ei jostain syystä toimi. Jämsässä, Keuruulla, Saarijärvellä ja Äänekoskella käytetään edelleen mustetta, kertoo rikosylikonstaapeli Pekka Poutiainen rikostekninen yksikkö.

Skanneria ei ole hankittu pienemmille poliisiasemille sen parin kymmenen tuhannen euron hinnan vuoksi.

Sormenjälkien ottamiseen ei ole sen kummempaa kriteeriä kuin että rikos on rikoslakiperusteinen. Jäljet voidaan siis kerätä vaikkapa näpistelijältä, ja ne voidaan ottaa jo syytä epäillä -vaiheessa.

- Jos todetaan, että henkilö ei ole syyllinen rikokseen, jäljet poistetaan rekisteristä, Poutiainen sanoo.

Rikospaikalla toiset konstit

Sormenjäljillä pyritään kuitenkin tunnistamaan rikospaikalla olleet henkilöt. Tämä tarkoittaa sitä, että myös paikalta on saatava sormenjälki.

- Sormenjäljen pystyy rikospaikalta ottamaan jokainen poliisi. Jokaisessa partioautossa on siihen välineet. Rikostekninen yksikkö tulee paikalle, jos tilanne sitä vaatii, Poutiainen sanoo.

Rikosteknisen tutkinnan välineistä löytyy perinteisten jauheiden lisäksi järeämpiä keinoja.

- Mieluiten otan kohteen mukaan laboratorioon. Sielä voi käyttää kaikkea tekniikan kirjoa, Poutiainen sanoo.

Sormesta jää muutakin kuin sormenjälki

Rikostekninen tutkinta kaivaakin sormenjäljen esiin lähes mistä tahansa.

- Veden päältä en ole sormenjälkeä saanut. Kaikkialta muualta se oikeastaan lähtee. Ongelma on enemmänkin sormenjäljen tulkinnassa kuin siinä saako sen, Poutiainen kertoo.

Jos jälki on rosoisella pinnalla, voi kuvio olla sotkussa. Mutta silloinkin jäljessä on toinen yksilöllinen ja muuttumaton tunnistustekijä, DNA (siirryt toiseen palveluun). DNA:n käyttö tunnistamiseen lisääntyy jatkuvasti, samalla kun sormenjälkien käyttö vähenee.