Ranskan äärioikeisto suuttui Madonnan lavashow'sta

Poptähti yhdisti puoluejohtaja Marine Le Penin natseihin esiintyessään Israelissa. Jean-Marie Le Pen vaatii korvauksia.

Ulkomaat
Madonna ja sotilastyyliin puettuja tanssijoita ja soittajia lavalla.
Madonnan show Abu Dhabissa 3. kesäkuuta 2012.Ali Haider / EPA

Yhdysvaltalaislaulaja Madonna on raivostuttanut Ranskan äärioikeiston johtohahmot natsivertauksella. Laulajan konsertissa Israelin Tel Avivissa viime viikolla esitettiin video, jossa Kansallinen rintama -puolueen johtajan Marine Le Penin kasvojen päälle oli heijastettu hakaristi. Hetken päästä Le Penin kasvot vaihtuivat Madonnan esittämään Hitler-hahmoon.

Ranskalaisviestinten mukaan Kansallisen rintaman perustaja ja nykyisen puoluejohtajan isä Jean-Marie Le Pen haluaisi tyttärensä vaativan Madonnalta miljoonan dollarin korvauksia loukkauksesta. Marine Le Pen on kuitenkin toistaiseksi tyytynyt vinoilemaan poptähdelle.

- Näillä vanhoilla laulajattarilla on tarve olla puheenaiheena. Ymmärrämme, että heidän on turvauduttava äärimmäisyyksiin. Mutta jos hän tekee saman Ranskassa, olemme valmiina, Marine Le Pen sanoi Le Nouvel Observateur -lehden mukaan.

Madonna esiintyy Tel Avivista alkaneen maailmankiertueensa aikana Ranskassa sekä Pariisissa että Nizzassa. 53-vuotias poptähti on sohaissut provosoivilla esityksillään lukuisiin muurahaispesiin vuosien varrella.