Pää Pyörällä? Lähetysjuhlat tuo tuhansia Haminaan

Perjantaista sunnuntaihin kestävien valtakunnallisten Lähetysjuhlien päätapahtumapaikka on Hamina Bastioni. Viikonlopuksi kaupunkiin odotetaan tuhansia vieraita eri puolelta Suomea ja ulkomailta.

Kotimaa
Haminan bastioni on eksoottinen paikka kilpailulle.YLE / Annina Pienimäki

Suomen Lähetysseura ja Haminan seurakunta järjestävät Haminassa viikonloppuna kolmipäiväiset valtakunnalliset Lähetysjuhlat. Juhlien tunnus on "Pää pyörällä?", mikä viittaa vanhaan sanontaan "Pää pyörällä kuin Haminan kaupunki".

Juhlien pääareena on Hamina Bastioni ja erilaisia tapahtumia on lukuisia. Viikonlopun aikana järjestetään muun muassa kansanlaulukirkko, messu, konsertteja, raamattutunteja sekä sirkustemppuja sisältävä perhejuhla. Lauantaiksi on järjestetty myös juoksutapahtuma.

Sunnuntain jumalanpalvelus Marian kirkossa radioidaan. Johanneksen kirkossa saarnaa 100 vuotta täyttänyt rovasti Päivö Parviainen. Miehikkälän kirkon jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Joseph P. Bwumbwe Malawista ja Virolahden kirkossa Sally Lim Singaporen kirkon lähetysjohtaja.

Pysäköintitilaa riittävästi

Juhlien liikennevastaava Pekka Partanen sanoo, että pysäköintitilaa on kaupungissa on tarjolla riittävästi. Varsinaista liikenteenohjausta ei järjestetä muulloin kuin avajaiskulkueen aikana. Pysäköintialueille sen sijaan on järjestetty opastus.

RUK:n päärakennuksen kenttä, keskuskoulun piha, Sibeliuskadun kenttä, Tervasaaren pysäköintialue ja Annankadun kenttä ovat juhlayleisölle varattuja pysäköintialueita, joille on liikenteenohjaus. Inva- ja VIP -pysäköinti on Rauhankadun pysäköintialueella.

Lähetysjuhlat alkavat tänään perjantaina Haminan torilla "Töräys torilla" -tapahtumalla kello 17, jonka jälkeen kaupungin läpi kulkee juhlakulkue.