1. yle.fi
  2. Uutiset

Vankien karkailuhalut halutaan kuriin jalkapannalla

Vankien jalkapannat on otettu koekäyttöön Hämeessä, Vanajan avovankilassa. Pantavalvontatekniikka tuo tullessaan kokonaan uuden rangaistusmuodon, kotona kärsittävän valvontarangaistuksen. Avolaitoksissa jalkapannan toivotaan vähentävän vankien karkailua.

Kotimaan uutiset
Jalkapantaa kiinnitetään.
Yle

Vanginvartija Kirsti Rinne asentaa jo tottuneen oloisesti valvontapantaa vangin nilkkaan. Tämän ja ensi viikon aikana Vanajan vankilan Ojoisten osaston kaikki yli 40 asukasta saavat jalkaansa kookasta rannekelloa muistuttavan mustan laitteen.

Nilkkapannan avulla pystytään sähköisesti seuraamaan vangin liikkeitä, kertoo Vanajan vankilan rikosseuraamusesimies Johanna Jokinen.

- Ideana on, että siinä on määritelty alue, missä valvottava saa liikkua. Kun hän poistuu sallitulta alueelta, niin siitä tulee hälytys.

Valvontapantojen toimintaa kokeillaan tämän syksyn aikana kolmessa vankilassa, Ojoisten lisäksi Suomenlinnan vankilassa ja Kuopion vankilan vapauttamisyksikössä.

Valvontarangaistus on kuin kotiaresti

Tietoa ja kokemuksia tarvitaan jo pikaisesti, koska marraskuun alussa Suomessa otetaan käyttöön kokonaan uusi rangaistusmuoto, niin sanottu valvontarangaistus. Ensi kuusta alkaen osa ehdottomista, alle puolen vuoden rangaistuksista voidaan tuomita istumaan kotona, valvontapanta jalassa.

- Se on ikään kuin kotiaresti. Siihen rakennetaan erilaisia rajoitteita sille, miten hän voi liikkua kodin ulkopuolella, mutta myöskin toimintavelvoitteita, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen projektipäällikkö Maarit Suomela.

Ankaruudeltaan valvontarangaistus sijoittuu yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeustuomion väliin. Suomela sanoo, että pantavalvonta on riittävän ankara, mutta toisaalta inhimillinen, koska se mahdollistaa esimerkiksi työnteon tai opiskelun jatkumisen. Tärkein konsultti uudistuksessa lienee kuitenkin raha.

- Tämä on ehdotonta vankeusrangaistusta halvempi ratkaisu, huomattavasti halvempi. Vankipäivän hinta on noin puolet.

Se, kuinka nopeasti valvontarangaistukset yleistyvät, riippuu tuomioistuimista.

Avolaitoksissa pantatekniikan toivotaan laittavan karkailun kuriin. Vaikka panta ei ole kahle, niin heti laukeava hälytys lyhentää kummasti vangin etumatkaa.

- Toivon mukaan se pistää miettimään, että kannattaako lähteä, sanoo rikosseuraamusesimies Johanna Jokinen.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi