1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. silmälasit

Pokat pokasin Uutisvuodosta

Silmälasiliikkeen asiakas on nykyään kovin muotitietoinen. Siitä pitää huolen monipuolinen media - muotilehdet, televisio ja tietysti netti. Toimitusjohtaja Tuomas Varonen Cazze-optikko Kaakiselta Kemistä lupaa hankkia asiakkaalleen vaikka retrot Urkki-rillit, jos asiakas niin tahtoo.

Kauniita malleja on hyllymetreittäin. -Mutta kun minä haluan ne Katja Ståhle-lasit. Kuva: YLE / Juha Peltoperä

- Kyllä silmälasisankoja paljon pyydetään nykyään jonkun tietyn mallin perusteella. Monestikin etsitään juuri tv:ssä tai netissä nähtyä mallia, Varonen kertoo.

Nykyään sankojen maahantuojilla on niin isot valikoimat, että ainakin lähelle haluttua mallia päästään, lohduttaa Tuomas Varonen.

- Voin kyllä sinullekin ne Tervo-sangat taikoa, jos niin haluat, mutta epäilen, että malli on kasvoihisi liian leveä. Ja tuo linssien vahvuus ei näytä välttämättä hyvältä niin korkeissa sangoissa, Varonen pohtii.

Sininen palaa muotiin

Tuomas Varonen sanoo, että suosikkivärit ovat edelleen musta ja ruskea. Myös metallisangat ovat edelleen muotia.

- Merkille pantavaa on, että miehet ostavat kuitenkin nykyään entistä enemmän muovisankoja, paljastaa Tuomas Varonen.

Metalli oli pitkään se "miesten valinta".

- Takavuosien Alatalo-muotiväri, sininen on palannut taas kehyksiin, naurahtaa toimitusjohtaja.

Ulkonäkökysymys

Silmälasit ovat näkökyvyn lisäksi nykyään myös entistä enemmän ulkonäkökysymys. Myös ns. feikkilaseja, eli hiomattomia linssejä, käytetään sangoissa korostamaan kasvojen yksilöllisiä piirteitä. Monet pitävät lasejaan yhdessä piilolinssien kanssa.