Mies voi lähteä Heinävedeltä, mutta Heinävesi ei lähde miehestä

Heinävedestä tulee monelle ensimmäisenä mieleen pohjoismaiden ainoat ortodoksiset luostarit Valamo ja Lintula. Ja toisena Heinävedestä muistetaan Karvionkoski, joka ylitetään luostareihin lännen suunnasta ajettaessa. Mutta on Heinävesi paljon muutakin. Se on muun muassa tuoreita muikkuja kylänraitilla kesäisenä arkiaamuna.

Heinävesi
Aimo Kinnunen soittaa huuliharppua Kermankoskella
Tarja Nyyssönen / Yle

Linnut laulavat, ruohonleikkuri pörrää ja Heinäveden Kerman kanavan rannalla soi huuliharppu kaihoisasti. Mies harpun varressa on kylän monitoimimies Aimo Kinnunen ja kappale on Heinävedestä kertova "Kerman rannoilta".

Kerman kylällä ikänsä asunut Aimo Kinnunen tuntee Heinäveden kuin omat taskunsa. Ja niin tunnetaan myös mies itse kylällä. Jopa keskellä hiljaista kylänraittia Aimolle tullaan tarjoamaan juuri kalastettuja muikkuja auton takakontista.

- Kun on yli 60 vuotta näitä hiekkateitä kulkenut ja ihmisiä jututtanut niin onhan niitä tuttuja kertynyt, mies nauraa.

Pikkupoikana Aimo kerääntyi Kerman kanavan rannalle laivoja katsomaan eli niin sanotusti "laivan passuille".

- Silloin vielä kulkivat kunnon höyrylaivat Heinävesi I ja Heinävesi II. Niitä käytiin katsomassa ja turistit vilkuttivat laivan kannelta.

Aimon muistikuvassa koppalakkinen Kerman Kalle, kanavanvartija, avasi sulkuportit laivoille. Nykyään portit toimivat sähköisesti, vaikka kanavanvartija Kermasta löytyykin.

- Joskus sitä hypättiin kanavalta laivan kyytiin, kun laiva pysähtyi halkoja ottamaan laituirilta ja matkustettiin puolen kilometrin päähän Osuuskaupan rantaan, jossa oli seuraava pysähdyspaikka. Monesti juoksi perämies meitä takaa, kun ilman lippua matkustettiin, Aimo muistelee hymyillen.

Kerman kylän nimestä on monta versiosta. Yhden tarinan mukaan nimi olisi tullut Heinäveden alueella muinoin asuneiden lappalaisten kielen sanasta, joka tarkoittaa nuorta peuranvasaa.

- Minä kyllä uskon että se nimi on tullut noista kosken kuohuista, Aimo Kinnunen tulkitsee.

Kiisujunia ja räkätinpesiä

Kanavan lisäksi pienen heinäveteläisen pojan elinpiiriin kuului myös Kerman rautatieasema. Siellä passattiin kiisujunia.

- Se oli ihmettä, kun Outokummun kuparikiisujuna matkasi meidän kylän lävitse Harjavaltaan jalostettavaksi.

Aimon lempiharrastus 1950-luvun Heinävedellä oli kuitenkin räkätinpesillä käynti. Serkkupoikien kanssa puissa kiipeiltiin ja pesiä tutkailtiin. Myös tukkilaiskisat olivat kesän kohokohtia tuolloin.

- Heinäpellolla tuli myös aikaa vietettyä, minä olin useimmiten haravapoikana mummon ja ukin apulaisena.

Maanviljelijää ei Aimosta kuitenkaan tullut, vaan miehen tie vei Metsähallitukselle työnjohtotehtäviin. Yli 30 vuotta mies niissä hommissa viihtyi ja metsäkämpissä kuului aina huuliharpun sävelet, kun Aimo oli hommissa.

Merimiesvalssista suomenmestariksi

Huuliharppu kulkee Aimo Kinnusen taskussa edelleen. Ensimmäisen harppunsa hän sai 13-vuotiaana Helsingin-tädiltä.

- Siitä se innostus lähti. Ensimmäinen kappale minkä opin oli merimiesvalssi ja se kuuluu ohjelmistooni edelleen.

Välillä oli vuosia, jolloin huuliharppu ei raikunut Kinnusen huulilla, mutta taito ei mihinkään ruostunut. Viime vuonna mies pokkasi huuliharpunsoiton suomenmestaruuden.

Hasta la vista senora

1950-luvun lopulta Aimolla on hauskoja muistoja Kerman tanssilavalta.

- Iikka Kotilainen oli täällä eräänä juhannuksena esiintymässä. Kolmena iltana lavalla tanssittiin ja minulla soi edelleen päässä Kotilaisen äänellä Hasta la vista senora -kappale, mies nauraa.

Aimon omien sanojensa mukaan hänellä on eripariset jalat, mutta tanssahdeltua tuli Kerman lavalla sen verran, että lavatansseista löytyneen elämänkumppanin kanssa on samaan tahtiin kuljettu jo liki 50 vuotta. Viime vuosina tanssilava on toiminut kesäteatterin näyttämönä.

Viimeisen vuoden ajan Heinäveden miehen askeleet ovat käyneet naapurimaakuntaan Pohjois-Karjalaan. Vaimon kotikonnuille Outokumpuun pariskunta muutti palveluiden perässä.

- Täältä Kermalta olisi ollut kymmenisen kilometriä lähimpään kauppaan ja palveluihin. Piti varautua aikaan, jolloin ei enää autolla kykene ajamaan. Mutta niinhän se on että, vahvat juuret pitävät minut aina kiinni Heinävedessä, Aimo Kinnunen nauraa ja nostaa huuliharpun huulilleen. Merimiesvalssin sävelet sekoittuvat Kermankosken pauhuun.