1. yle.fi
  2. Uutiset

Kosketusnäytöistä kehitetään tuntonäyttöjä

Älypuhelinten ja sormitietokoneiden yleistyminen on antanut vauhtia tuntoaistia hyödyntävän tietotekniikan kehittämiseen. Tuntopalautelaitteita kehitellään kiivaasti ympäri maailmaa.

tuntoaisti
Tuntonäyttö
Marko Melto / Yle

Tuntoaisti on ihmisen tärkeimpiä aisteja, mutta näkö- ja kuuloaistiin verrattuna sen hyödyntäminen tietotekniikassa on vielä vähäistä. Väriseviä peliohjaimia tai kännyköitä voi pitää yksinkertaisina tuntoaistiin perustuvina eli haptisina laitteina, mutta kehitteillä on aivan uudenlaisia tuntosovellutuksia.

Alan yritysten ja tutkijoiden kansainvälisessä konferenssissa Tampereella esiteltiin muun muassa tuntoviestejä sormenpäähän lähettäviä tablettitietokoneita tai navigointia helpottavia rannekkeita.

- Tuntopalautelaitteita kehitetään avuksi muun muassa kirurgien koulutukseen, kuntoiluun, liikenteeseen ja navigointiin, kertoo Tampereen yliopiston TAUCHI-tutkimuskeskuksen johtaja, professori Roope Raisamo.

- Tulevaisuudessa voi navigoida vaikkapa kaupungin kaduilla katsomatta tai kuuntelematta mitään laitetta.

Tuntevia apuvälineita kuulo- ja näkövammaisille

Kuurosokeat ry:n kommunikaatiopäällikkö Riitta Lahtinen on kehittänyt yhdessä kuurosokean miehensä Russ Palmerin kanssa kosketusviestejä. Lahtinen arvioi, että tulevaisuudessa tuntoaistia hyödyntävä sovellutus voisi olla vaikkapa liivi, jonka näkövammainen voi pukea päälle esimerkiksi taidemuseossa.

- Ehkä joskus kehitetään vaate, jonka voi aktivoida niin, että esimerkiksi taidenäyttelyssä sokeakin ihminen voi saada käsityksen, minkälainen taulujen visuaalinen maailma on.

Tulevaisuudessa voi navigoida vaikkapa kaupungin kaduilla katsomatta tai kuuntelematta mitään laitetta.

Roope Raisamo

Sekä Lahtinen että Palmer painottavat, että teknologia voi olla hyvä apuväline, mutta se ei koskaan korvaa inhmillistä kontaktia.

Kaupallinen läpimurto puuttuu vielä

Tuntoaistia hyödyntävien laitteiden läpimurto kuluttajamarkkinoilla antaa vielä odottaa itseään. Teknologiaa on kuitenkin kehitetty jo niin pitkälle, että jotkut sovellutukset ovat tulossa kuluttajatuotteisiin jo lähivuosina.

Espoolainen Senseg Oy on kehittänyt kosketusnäytön, joka tuntuu sormenpäissä erilaiselta eri puolilla näyttöä. Kun sormea liikuttaa tietokoneen näytöllä, osa näytöstä tuntuu karhealta kuin santapaperi. Sentegin teknologiajohtaja Jukka Linjama uskoo yhtiön tuntosovellutusten tulevan kuluttajamarkkinoille jo ensi vuonna.

- Tuntonäyttöjen teknologiaa on kehitetty jo niin pitkälle, että laite on massavalmistuskelpoinen. Aluksi sovellutukset tulevat sormitietokoneisiin, älypuhelimen pienelle näytölle mahtuva sovellutus on vielä työn alla.

Lue seuraavaksi