Ikuiset kuvat ovat ihmisyyden peili

Kun muinainen esi-isä kaiversi tuhansia vuosia sitten kuvan kallion pintaan, piirroksen viesti oli tärkeä oman aikansa yhteisölle tai suunnattu sen ajan uskomusolennoilla. Mitä kuvien kieli kertoo heistä ja ehkä myös meistä, heidän jälkeläisistään?

kulttuuri
Luolamaalaus
Maarit Piri-Lahti / Yle

Kiveen hakatut tai uurretut kuvat ovat kestäneet aikaa jopa 50 000 vuotta. Ne ovat meille ainoa viesti oman aikansa ihmisen ajatusmaailmasta. Emme osaa heidän jälkeläisinään varmuudella tulkita niitä oikein, mutta jotakin noissa ihmisyyden peileissä on ikuista, joka on säilynyt meissäkin melkein muuttamattomana. Näin miettii ohjaaja Markku Lehmuskallio, jonka uusin elokuva sai ensiesityksensä Hämeenlinnassa.

Yksitoista ihmisen kuvaa

Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uusimman elokuvan aiheena ovat kallioihin uurretut kuvat ja kalliomaalaukset. Mutta essee-elokuva ei ole arkeologinen dokumentti, vaan Yksitoista ihmisen kuvaa käyttää piirroksia peileinä, joiden kautta voi yrittää tutkia esihistoriallista ihmistä. Elokuva saa ensi-iltansa vasta kesän mentyä ja ilmestyy aikanaan Ylen Dokumenttiprojektin ohjelmistoon, mutta Hämeenlinnassa Suomen Muinaistaideseuran kutsuvierasnäytännössä oli ensitilaisuus nähdä se.

Tuhansien vuosien takaista piirrosta katsellessamme voimme tulkita kuvakielen oikein tai väärin, muistuttaa ohjaaja Markku Lehmuskallio. Varmuudella emme esi-isien ajatusmaailmaa voi tuntea.

- Olemme kuvanneet materiaalia mm. Pohjoismaissa, Venäjällä, Ranskassa, Algeriassa, Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Perimmäinen tarkoitus ei ole puhua kalliokuvista, vaan kuvat ovat kuin peili, joista ihminen voi tarkastella itseään ja esivanhempiaan. Kuvat ovat kerronnan väliä. Tämä ei ole arkeologinen tai taidehistoriallinen kuvaus miten ja milloin kuvat on tehty, vaan tarjoaa yksitoista kuvaa ihmisistä, jotka lomittuvat toinen toisiinsa.

Elävät kulttuurit menneisyyden tulkkeina

- Elokuva on jatkumoa aiemmille arktisten kulttuurien dokumenteille. Anastasia Lapsuin osuus on erittäin tärkeä, koska paimentolaiskansan lapsena hänen maailmankuvansa on samankaltainen kuin kuvien muinaisten tekijöiden. Australian aboriginaalit ja muut perinteisen elämäntavan kulttuurin ovat osaltaan avanneet menneisyyden kuvien maailmaa, sanoo Markku Lehmuskallio.

- Piirrokset ovat kuvia kalliossa -kieltä, jota emme pysty lukemaan. Katselemme niitä oman maailmankuvamme kautta. Emme osaa sanoa mitä alkuaikojen metsästäjä on maailmasta ajatellut. Hän on nähnyt elinpiirinsä ja sen selittämättömiä luonnonilmiöitä, joista hän on luonut itselleen rikkumattoman maailmankuva.

Ihmisessä on myös jotakin muuttumatonta

Kalliokuvia on kaikkialla maailmassa missä ihminen on muinoin asunut. Ja edelleen on pieniä kansojen rippeitä, jotka viestivät kalliopiirroksin. Vanhimpien kalliokuvien tai luolapiirrosten ikää ei tunneta, mutta niitä on noin 50 000 vuoden takaa.

- Kuvien tekijät ovat kuvanneet yhtenäistä joukkoa tai kulttuuria, asioita jotka ovat olleet heille tärkeitä, ehkä osin muuttumattomia. Siksi ne voivat kertoa myös meille jotakin, vaikka emme tunnekaan heidän maailmankuvaansa, miettii Markku Lehmuskallio.

- Täytyy muistaa, että kuvia on tehty, mahdollisesti muutettukin, vuosituhansien ajan. Emme tunne niitä jotka eivät ole säilyneet, kuvat ovat voineet muuttua. Mutta silti ne ovat konkreettisin ja ainoa viesti heidän ajastaan joka meillä on – kuvat kalliossa.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus