Rautaruukki saa käyttää Ruukki-tavaramerkkiä

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt tänään perjantaina kanteen, jossa vaadittiin tavaramerkkien julistamista mitättömiksi. Kanteen tekivät neljä Ruukki Group -konsernin yhtiötä.

talous

Ruukki Groupin yhtiöt vaativat Rautaruukin kolmen rekisteröidyn Ruukki-tavaramerkin julistamista mitättömiksi.

Rautaruukki on käyttänyt Ruukki-nimeä 70-luvulta saakka useissa tuotteissaan.

Helsingin käräjäoikeus, hovioikeus ja markkinaoikeus ovat hylänneet kanteet jo 2006, 2007 ja 2008. Rautaruukki puolestaan nosti 2009 kanteen Ruukki Groupia vastaan.

Ruukki Groupin yhtiöiden on korvattava Rautaruukin oikeudenkäyntikuluja yli 300 000 eurolla.

Rautaruukki perustettiin 60-luvulla valtionyhtiöksi. Sen tehtävänä oli turvata etenkin telakkateollisuuden raaka-aineiden saanti. Ruukki Group puolestaan on suomalaisyritys, joka jalostaa mineraaleja. Sen toiminta aloitettiin Ruukin kunnassa. Tuolloisessa muodossaan yritys käytti Ruukki-tunnusta 30-luvulla.