Konserttilavan romahdus vaati kuolonuhrin Kanadassa

Konserttilavan katto romahti vain muutama tunti ennen Radioheadin konsertin alkua. Järjestäjät peruivat konsertin.

Ulkomaat

Torontossa Kanadassa yksi ihminen on kuollut ja kolme loukkaantunut, kun konserttilavan katto romahdeti vain muutama tunti ennen brittiyhtye Radioheadin ulkoilmakonsertin alkua.

Toronton poliisi kertoo uutistoimisto Reutersille, että onnettomuuden sattuessa meneillään olivat harjoitukset ja sound check. Lavan läheisyydessä oli parikymmentä ihmistä.

Uhrien henkilöllisyyttä ei ole toistaiseksi kerrottu. Uutistoimisto AFP:n mukaan he kuuluivat ryhmään, joka asensi projektoreja ja kaiuttimia lavalle.

Radioheadin jäseniä ei ollut lavalla onnettomuuden sattuessa eikä kukaan heistä ole loukkaantunut, yhtyeen tiedottaja sanoo.

Poliisin mukaan onnettomuus olisi voinut olla paljon pahempi, jos paikalla olisi jo ollut yleisöä ja ihmisjoukossa olisi puhjennut paniikki. Konsertti oli loppuunmyyty.

Onnettomuus sattui tuntia ennen kuin yleisöä oltaisiin päästetty konserttipaikalle Downsview Parkiin. Konsertin piti alkaa 3,5 tuntia myöhemmin.

Järjestäjät peruivat konsertin onnettomuuden jälkeen. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Lähteet: AFP, Reuters