Harmonikka soi Rajasoitossa

Torniossa ja Haaparannalla jo 27. kerran järjestettävä kansanmusiikki-, kansantanssi- ja harmonikkatapahtuma tarjoaa jokaiselle jotain, myös perheen pienimmille, lupaa kulttuurisihteeri Helena Junes.

harmonikka
Ari Jaakkola harmonikan varressa Rajasoittojärjestäjät säestävät taustalla
Janne Hallikainen / Yle

Rajasoitosta on ehtinyt muodostua jo vahva perinne Tornion ja Haaparannan alueelle. Perinteikäs kansanmusiikki-, kansantanssi- ja harmonikkatapahtuma on järjestyksessään jo 27. Harmonikka raikaa rajalla jälleen 5.-15. heinäkuuta.

Rajasoiton musiikista vastaava esiintyjäkaarti pitää sisällään kotimaisia kärkinimiä sekä vieraita Unkarista asti. Näiden lisäksi ohjelmistoon kuuluu tanssivia belgialaisia marionettinukkeja sekä runokaraokea ja yhteislauluiltoja.

- Jokaiselle on pyritty tuomaan jotain, perheen pienimmistä lähtien. Huippuesiintyjien myötä pääsee nauttimaan musiikista ja yhteislauluilloissa yleisökin pääsee osallistumaan tapahtumaan, kertoo kulttuurisihteeri Helena Junes.

Harmonikka on ollut aina vahvasti esillä Rajasoitossa, eikä poikkeusta tule nytkään. Harmonikka on esityksiä yhdistävä tekijä. Esityksien lisäksi käydään myös Pohjoiskalotin harmonikkamestaruuskilpailu Tornion musiikkitalossa.

- Harmonikkamestaruuskilpailussa ihastuttaneet soittajat ovat yleensä menestyneet hyvin myös Kultainen Harmonikka -kilpailussa, joten kovaa kaartia on ollut mukana, niin on varmasti myös tänä vuonna, lupaa Helena Junes.