Jalkahiki piinaa erityisesti kesällä

Tiivis, keinonahkainen tai kumipohjainen kenkä on paljaan jalan kauhistus. Juustonhajuinen jalkahiki ei kuitenkaan ole pahin vaiva, sillä hien syövyttämät varpaat ovat alttiit myös erilaisille tulehduksille.

Sandaaleissa kelpaa tallata kesäkatuja. Kuva: YLE Keski-Suomi / NIina Ryyppö

Jalkojen hikirauhaset puskevat varsinkin kesällä hikeä ulos sukattomista varpaista. Kengän potkaiseminen jalasta pitkän päivän jälkeen vieraiden nenien alla saattaa nostaa nolouden punan poskille.

- Keinonahkaiset tai kumipohjaiset umpinaiset kengät eivät hengitä, ja silloin kosteus jää kengän sisään muhimaan. Yhdessä jalan bakteerien kanssa hiki muodostaa juustomaisen hajun. Itse olen jo niin tottunut jalkojen hajuihin, että ei tunnu missään, nauraa yli 30 vuotta alalla toiminut jalkahoitaja Elina Halme.

Halmen mukaan avoimet kengät ovat paras vaihtoehto kesällä. Tosin esimerkiksi varvastossut eivät ole paras malli, koska niissä on ohut pohja, eivätkä ne tue jalkaa kunnolla. Optimaalisin vaihtoehto varpaille on hyvin tuettu sandaali.  

- Jalkojen haju on tietysti kurjaa, mutta kosteus saattaa lisäksi syövyttää jalkojen ihoa. Varpaiden ihon rikkouduttua bakteerit pääsevät sisään jalan haavaumista helposti ja aiheuttavat sienitulehduksia, ruusua tai jopa säärihaavoja, tietää Halme.

Kertakäyttöiset kengänpohjalliset apuun?

Jos oma tyyli ei kestä  sandaalien käyttöä, juustonhajuisista varpaista voi päästä hetkellisesti eroon esimerkiksi kertakäyttöisillä, miedosti hajustetuilla kengänpohjallisilla.

Suomalaiset käyttävät aivan liian vähän hygieenisiä irtopohjallisia kengissään.

Ellinoora Uusi-Kartano

- Yhtä pohjallista pidetään kengässä noin viikko, jonka jälkeen se vaihdetaan taas uuteen. Ohut ja huokoinen pohjallinen hengittää ja pitää jalan kuivana. Hajut pysyvät myös poissa,  kertoo Turun Din Skon myyjä Ellinoora Uusi-Kartano.

Uusi-Kartanon mukaan suomalaiset käyttävät ihan liian vähän irtopohjallisia kengissään.

- Kenkä pysyy pohjallisen ansiosta hygieenisempänä. Lisäksi esimerkiksi nuorison suosimat, ohutpohjaiset ballerina-tossut tulevat mukavammaksi jalalle, kun pohjallinen vaimentaa askeleen iskut.

Kenkäkaupoista ja marketeista löytyy pohjallisten lisäksi myös jalkaan suihkutettavaa ainetta, joka estää jalan hikoilua ja sen myötä hiertymiä. Hieltähaiseviin kenkiin puolestaan voi suihkuttaa hajusieppoa, joka tuoteselosteen mukaan vie hajut mukanaan.

Varpaat meriveteen kesällä

Jalkahoitaja Elina Halme kehottaa antamaan jaloille ilmakylpyjä kauniina kesäpäivänä, koska varpaat tarvitsevat ilmaa.

- Jalkaterien iho on yleisesti kuivaa aluetta. Siksi jalat vaativat ennen kaikkea hyvää rasvausta. Järjestys on sellainen, että ensin jalat pestään huolellisesti vedellä varpaiden välejä myöten. Sitten tulee ehdottomasti tärkein vaihe eli kuivaus. Varpaiden välit on kuivattava huolellisesti, ettei sinne jää muhimaan kosteutta. Viimeisenä on rasvaus ja perushoito on kunnossa, neuvoo Halme.

Varpaat nauttivat merivedestä. Kuva: Sari Toivonen / Yle

Kosteusvoiteeksi ei välttämättä riitä pelkkä perusvoide, sillä jalkojen iho vaatii paljon kosteutusta. Voiteen valinnassa kannattaakin turvautua ammattilaisen apuun.

Jaloille voi myös antaa kylpysuoloilla maustettuja jalkakylpyjä, tai vaihtoehtoisesti lurauttaa jalat mereen.

- Mikäli on mahdollisuus päästä meren ääreen, niin merivesi on hyväksi jaloille. Sinne vain varpaat lillumaan, ja päälle taas hyvä kuivaus ja rasvaus. Merivesikylpy vastaa jo pienimuotoista jalkahoitoa, hymyilee Halme.

Tossut jalkaan vieraissa suihkuissa

Kosteissa tiloissa varpaita ja kynsiä vaanivat sieni-infektiot. Kotona suoritettava jalkojen perushoito tähtääkin siihen, ettei jaloista löytyisi haavaumia tai halkeamia.

Jalkahoitoa ei enää mielletä kauneushoidoksi. Myös miehet ovat heränneet hoitamaan jalkojaan.

Elina Halme

- Jo mikroskooppisen pieni halkema jalkaterässä riittää sienen pesintäpaikaksi. Sienikynsiä on nykyään hirveän paljon, ja ne vaativat pitkiä lääkekuureja, sanoo Halme.

Urheilijoille vaiva on tuttu treenitilojen suihkuista.

- Sanoisin, että jos kymmenen ihmistä käyttää samaa kosteaa tilaa, yksi heistä tuo varmasti sienipöpön sinne. Yleisissä pesutiloissa pitäisi aina käyttää tossuja, tietää Elina Halme.

Jalkahoitoa ei enää mielletä kauneushoidoksi vaan puhtaasti terveyttä ylläpitäväksi toimenpiteeksi. Myös miehet ovat löytäneet jalkansa.

- Ihmiset ovat heränneet hoitamaan jalkojaan. Esimerkiksi 80-luvulla miehet eivät käyneet koskaan jalkahoidossa. Nyt asiakkaistani vähintään 40 prosenttia on miehiä, kertoo Halme.