1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Meltaus, Rovaniemi

Kunnallinen perhekuntoutus loppuu Rovaniemellä

Rovaniemeltä lakkaa kunnallinen perhekuntoutus, kun Meltauksen lastenkoti suljetaan lokakuussa. Meltauksessa on lapsityön lisäksi tuettu kokonaisia perheitä, jotka ovat tukiasumisen kautta saaneet ongelmiinsa apua.

Kuva: Juha-Pekka Inkinen / Yle

Tätä perhetyötä ei tehdä Rovaniemelle ainoana jäävässä Etelärinteen lapsi- ja nuorisokodissa.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilän mukaan perheitä pyritään auttamaan avohoitona eli koteihin vietävällä perhetyöllä. Tarvittava laitosmainen perhekuntoutus ostetaan lokakuusta lähtien yksityisiltä palveluntarjoajilta, kuten Lapin ensi- ja turvakodilta.

Hemmilän mukaan perhekuntoutuksen tarve kartoitetaan ja tarpeen vaatiessa Rovaniemelle perustetaan kunnallinen perhekuntoutusyksikkö.

Yksi syy Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksen sulkemiseen on se, ettei henkilöstön koulutus täytä perhekuntoutukselle nykyisin asetettuja kriteereitä.

Harkittu vuosia

Rovaniemen perusturvalautakunta päätti maanantaina sulkea Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksen lokakuusta lähtien. Keskuksen vajaat 10 työntekijää siirtyvät muihin kaupungin palveluihin.

Meltauksen sulkemista on suunniteltu vuosia. Tuoreimpana syynä on se, että lapsia ja nuoria pyritään yhä enemmän sijoittamaan perheisiin laitosten sijaan.

Lisäksi Meltauksen keskus on sijainnut etäällä kaupungin keskustasta lapsityön palavereita ja asiakkaiden terapiakäyntejä ajatellen. Myös lastenkodin iäkkäät rakennukset vaativat peruskorjausta.

Rovaniemi pyrkii nostamaan sijaisperheiden määrää. Meltauksen laitosyksikön sulkemisen myötä henkilöstöä voidaan lisätä sijaisperheiden tukeen tai ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön.