Espanjan löytökoirat kokoontuivat Turussa

Suomalaiset ovat avanneet sydämensä ja kotiensa ovet laiminlyödyille koirille myös maamme rajojen ulkopuolella. Suomeen on adoptoitu kuuden viime vuoden aikana 600 espanjalaista löytökoiraa. Yksivuotias Pavel on yksi niistä, joiden adoption suomalaispariskunta Jon ja Satu West ovat järjestäneet.

Kotimaa
Pavel
Espanjalainen löytökoira PavelYle

Viime sunnuntaina Pavel suuntasi kohti Turkua ja Nummenrannan koira-aitausta, jossa vietettiin Espanjan löytökoirien kesäpäiviä. Paikalle saapui sateisesta päivästä huolimatta useita kymmeniä koiranomistajia suomalaistuneita espanjalaiskoiria. Niitä yhdisti se, että kaikki on jossain vaiheessa adoptoitu Suomeen Espanjasta.

Pavel löytyi reilu vuosi sitten pienen pienenä pentuna roska-astiasta Espanjasta, mistä se pelastettiin Jon ja Satu Westin koirien turvakotiin.

Ankean alun vuoksi Parviaisen perhe Helsingissä joutui jännittämään selviääkö Pavel hengissä ja saavatko he sen adoptoitua heidän kahden jo aiemmin Espanjasta tulleen koiransa kaveriksi Suomeen.

Taustalla oli halu auttaa, kuten useimmilla Espanjasta koiran adoptoivilla:

- Siellä on koirilla huonommat mahdollisuudet saada kotia, erityisesti tarhakoirilla. Päätettiin sitten antaa koti sellaiselle, perusteli vantaalainen Johanna Dorota tapahtumassa oman koiransa hankintaa.

- Ei siihen varmaan yhtä ainoaa syytä ole. Ehkä se, että siellä on niin surullisia tarinoita niistä. On ehkä eettisempää ottaa koira sieltä kun ostamalla ostaa koira. Siellä on paljon kotia tarvitsevia yksilöitä niin mieluummin sitten sieltä, pohti puolestaan tamperelainen Timo Pärssinen.

Koiran adoptoiminen on pitkä prosessi

Löytökoiran saaminen Suomeen muistuttaa monimutkaisuudessaan ihmislapsen adoptointia. Tiukan kontrollin alla ovat sekä koirat että tulevat isäntäperheet.

Jon West koirapuistoissa.
Jon WestYle

- Ensin pitää ottaa huomioon, että koira on ylipäätään adoptoitavissa. Ei saa olla tiedossa, että sillä olisi mitään vakavaa sairautta, jota ei voida millään parantaa, sanoo kesäpäivien järjestäjä ja koirien turvakotia Espanjassa pitävä Jon West adoptoinnin lähtökohdista.

Koiran täytyy täyttää myös Suomen viranomaisten vaatimukset. Espanjasta Suomeen tuotavista koirista on tehtävä lähtöilmoitus elintarviketurvallisuusviraston Eviran Traces-järjestelmään. Lisäksi koirilla pitää olla tunnistamisessa tarvittava mikrosiru, rokotukset sekä lemmikkieläinpassi. Loishäädöt on pitänyt suorittaa ennen koiran tuontia Suomeen.

Myös vastaanottavalle päälle on tiukka kontrolli:

- Ensin esittelemme nettisivuilla nämä koirat, jotka ovat tarjolla adoptioon. Kun ihmiset ottavat yhteyttä, he täyttävät meidän tapauksessamme aina koitiselvityslomakkeen. Me myös keskustelemme puhelimitse ja käymme kirjeenvaihtoa. Se on semmonen aika perusteellinen juttu, West painottaa.

Kaikki eivät saa koiraa

Vaikka kotia jonottavia koiria on paljon, kaikki halukkaat eivät saa lemmikkiä tätä kautta. Koiria ei anneta esimerkiksi pääsääntöisesti alle 25-vuotiaille, koska heidän elämäntilanteensa saattaa muuttua nopeasti esimerkiksi opiskelujen vuoksi.

Useimmat koirat ovat jo kohdanneet menetyksiä ja huonoa kohtelua, eikä niitä haluta rasittaa enää kodinvaihdoilla.

Myös lapsiperheitä tarkastellaan tiukan seulan lävitse:

- Joskus on sellainen tilanne, että on hyvin pieniä lapsia. Se on jo sinänsä riskitekijä, koska näiden koirien taustoista ei tiedetä mitään ja Espanjassa on aika valitettavan yleistä, että lapsille on hankittu leluksi koira ja sitä on voitu sen mukaisesti sitten kohdella. Me ei voida mihinkään perheeseen laittaa koiraa testiksi, Jon West sanoo.

Ajankohtainen kakkonen / Marja Heinonen