Mummon vanha mahtuu mökkitielle

Kesämökkiläisten arkea helpottaa mummonpyörä, jonka jarrut vähän falskaavat, mutta kauppa ja uimareissut sujuvat kevyesti. Suomalainen liittää polkupyörään yllättävän paljon tunteellisia muistoja.

ilmiöt
Mutkainen tie Tyrvännössä kartanolle vie
Mutkaiset kylä ja mökkitiet sopivat vanhoillekin pyörille.Markku Karvonen / Yle

Kesämökeillä vanhat, kaupunkikäytöstä hylätyt polkupyörät ovat kovassa käytössä. Mökkitiellä vanhemmallakin pyörällä pääsee kauppaan, uimarannoille ja kesätapahtumiin. Tuuli puhaltaa korvissa ja kesän tuoksut ovat parhaimmillaan pyörän satulasta.

Yle Häme keräsi polkupyörätarinoita, joissa korostui kesäisten aamupyöräilyjen taika.

Monella on tallessa nimenomaan vanha 1950-60-luvun mummonpyörä, peritty tai huutokaupasta ostettu. Siinä on hyvä tarakka ja kori ostoksille.

Vanhat pyörät ovat kestäviä, vaikka lokasuoja saattaa hiertää kettinkiä tai jarrut ovat "laiskat". Aiemmin pyörä olikin iso ostos ja niistä on pidetty hyvää huolta.

Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari

Muistonsa lähettänyt Eira muistaa punaisen kissafillarin:

- Sain ensimmäisen pyöräni vuonna 1956, kun aloitin kansakoulun. Pyörä oli punainen Jaguar nuorisopyörä. Muistan, että koulussa pojat huutelivat sen ajan mainoslausetta: "Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari!" Kyllä harmitti silloin tosi paljon.

Pyöräillessä sattui ja tapahtui ainakin Heidille:

- Olin lastenkodissa. Kaverit pyysivät ajaa päiväkodin mäkeä alas ja painaa molempia jarruja eli etu- ja takajarruja. Lensin pyörän tangon yli ja vielä ilman kypärää, mutta tuli vaan mekkoon rasvaa.

Tämä pyörällä ajamaan oppimisen tarina hersyttää mielikuvitusta:

- Tämä tapahtui joskus 50-luvun loppupuolella. Silloin työläisperheen lapsilla ei ollut omia pyöriä, joten ajoharjoittelut käytiin vanhempien polkupyörillä. Minulle muistuu pari tapausta naapurin pojan yrityksistä oppia ajamaan aikuisten pyörällä. Hänen pituutensa ei riittänyt ajaa isän pyörän tangon päältä, vaan hän yritti tangon alta. Oli huvittavan näköistä: kaveri ajoi pyörän sivulta. Nurinmenoja oli useampikin peräkkäin: muistan kun hän kaatui ensimmäisen kerran, hän huusi meille muille lapsille, että "KUKA TÖNÄISI". Käämit häneltä lopulta paloivat ja hän alkoi kivittää isänsä pyörää samalla huutaen että " Kyllä minä sinut vielä opetan".

- Onneksi itse sain harjoitella äitini ns. mammapyörällä, jota sitten lainasin hänellekin aina välillä, muistelee Rauli Salama Somerolta.

Mummolassa opin ajamaan

- Opettelin ajamaan ilman apupyöriä mummolassa. Aurinko paistoi ja hiekkatie pölisi, kun varovaisin askelin opin ajamaan. Tie tuntui pienestä ihmisestä hirmuisen pitkältä ja leveältä, muistelee Matti.

- Jälkeenpäin, kun olen paikalla käynyt, olen todennut, että maailma on suoraan verrannollinen havannoitsijan kokoon. Nelisenkymmentä metriä pitkä ja hädin tuskin yhden auton vetävä tie on ajan saatossa kutistunut.

- Mutta muistoissa tie on kuin lentokenttä ja aurinko paistaa aina.

Romanttinen eväspyöräretki

- Entisenä jääkärinä sain Hämeen Jääkäripataljoonassa oman riemunsa pyöräilyistä useiden vuosien aikana.

- Minulle on suurin ilo ja ihastus tullut pyöräillessäni rakkaan vaimoni Marja-Liisan kanssa Riihimäellä. Kauniin kotikaupunkimme ympäristö on antanut lähistöön tutustumisen lisäksi ajankäytölle järkevyyttä sekä kuntoakin.

- Matkan varrella maistuvat ihan oma tekemät eväät kuten kahvi termarista ja munaleipä repusta.Nautinnot jatkuvat myöskin kera valokuvauksen ja "se ei haittaa" ! kertoo Markku Kuivalahti Riihimäeltä

Kun uudet kumisaappaat "paloi"

Kun ei ollut lasten- saati nuorisopyörääkään, matka alkoi portaiden pielestä miestenpyörällä.

- Tangon alitse "kylkimyyryä" polkemaan, muistelee Tuula Valto Riihimäeltä.

- Koulumatkat ajoin ätini pyörällä uudet kumpparit jalassa. Isossa alamäessä piti jarruttaa, pala saappaanvartta meni siinä. Hävetti ja harmitti. Kaikkialle harrastuksiin kuljin itse pyörällä ja viikonloppuisin isovanhempien luo, siitä tuli edestakaisin n. 60 km. Työmatkoja, etenkin aikaisia kesäaamuja muistelen kaiholla. Lapsiakin on tullut kuljetettua matkassa. Joskus pidemmillä reissuilla oli vähän hankalaa kun piti toisella kädellä tukea nukkuvaa lasta ajoittain.

- Lapset huusivat, äiti jarruta, me mennään liian lujaa. Edelleen pyöräilen, nautin. Kuulee ja näkee luonnon läsnä ympärillään, Tuula Valto muistelee.