Simputtajille sakkoa Sodankylässä

Lapin käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin kolme varusmiehiä kouluttanutta miestä. Tuomioon johtaneet tapahtumat sattuivat kaksi vuotta sitten lääkintämieskurssin maastoharjoituksessa Sodankylän Kyläjärvellä.

Kotimaa
Varusmiehet marssivat kentällä.
Yle

Sodankylän Jääkäriprikaatissa työskentelevä 31-vuotias yliluutnantti sai maksettavakseen 40 päiväsakkoa eli 1200 euroa palvelusrikoksesta. 30-vuotias kersantti tuomittiin 660 euron sakkoihin esimiesaseman väärinkäyttämisestä ja palvelusrikoksesta. Toinen, 25-vuotias kersantti tuomittiin tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta maksamaan 270 euroa sakkoa.

Kersantit jakoivat lääkintäleirillä fyysisiä rangaistuksia varusmiehille näiden tekemien virheiden vuoksi. Fyysinen rangaistustehtävä tuli koko harjoitusjoukolle, vaikka virheen teki yksi varusmies. Kersantit määräsivät varusmiehille muun muassa juoksemista maastossa taisteluvarustuksessa, kyykkykävelemistä rynnäkkökivääri niskan takana tai jumppaa rynnäkkökiväärin kanssa.

Oikeuden mukaan leirin kouluttajana toimineen yliluutnantin olisi pitänyt puuttua aliupseerien toimintaan leirillä. Kouluttaja oli koko ajan tietoinen aliupseerien toiminnasta, mutta ei puuttunut siihen millään tavalla.

Lapin käräjäoikeuden mukaan kouluttajien olisi pitänyt tietää, että heidän toimintansa on palvelusohjesäännön vastaista.

Tuomitut ovat kiistäneet osan heihin kohdistuneista syytteistä.