Toulousessa evakuoitu: Kävelimme tien reunaa välttääksemme ampumavaaran

Panttivankidraama tapahtui vain satojen metrien päässä maaliskuussa sattuneen piirityksen tapahtumapaikasta.

Ulkomaat
Hiihtonaamioihin ja luotiliiveihin pukeutuneita aseistautuneita poliiseja.
Poliisien sulkema katu.Guillaume Horcajuelo / EPA

- Meille sanottiin, että pitää kävellä tien reunaa, jottemme joudu ampumavaaraan, kertoo Toulousen piiritystilanteen takia iltapäivällä evakuoitu 12-vuotias koululainen Raphaëlle Favreau Yle Uutisille.

Favreau oli tovereineen valmistautumassa lähtemään ruokatunnille, kun tie tyssäsi koulun pihalle.

- Tultuamme ulos luokasta pihalla oli koulun johtaja ja poliiseja. Ihmettelimme, mitä tapahtuu. Meille sanottiin, ettemme voi poistua pihalta toistaiseksi. Raphaëlle Favreau kertoi Yle uutisille puhelimitse kotoaan Toulousesta.

"En pelännyt, koska alue oli eristetty"

Panttivankitilanne alkoi noin kahdeltatoista Suomen aikaa, mutta vasta tunteja tämän jälkeen Raphaëlle Favreau ymmärsi koko tilanteen. Ammuskelua hän ei kuullut.

- En oikeastaan pelännyt, koska alue oli eristetty. On vain omituista nähdä tuttu katu täynnä poliisiautoja ja poliiseja kaikkialla, Favreau sanoo.

Favreau ohjattiin kotiinsa kiertotietä, pieniä kujia pitkin.

Ranskan syyttäjän mukaan panttivankeja pitävä mies on ilmoittanut uskonnollisten syiden olevan hänen toimintansa motiivina. Hän on joidenkin tietojen mukaan ilmoittautunut Al-Qaidan jäseneksi. Hänen on kerrottu vaatineen paikalle islamistiterroristi Muhammed Merahin maaliskuussa surmannutta poliisin erikoisyksikköä RAID:ia.

Ennen kohtalokasta RAID:in rynnäkköä Merah oli surmannut yhteensä seitsemän ihmistä, heidän joukossaan juutalaislapsia ja ranskalaisia sotilaita.

Merahin piiritystä ja panttivankidraamaa erottaa vain pari sataa metriä

Yhteys Muhamed Merahin tapauksen ja käynnissä olevan panttivankitilanteen kesken on häiritsevä. Merahin piiritys ja surma tapahtui vain parin sadan metrin päässä nyt piiritetystä pankista. Raphaëlle Favreau ottaa tilanteen rauhallisesti.

- Merahin tapaus pelotti paljon enemmän kuin tämä tilanne. Silloin ihmisiä kuoli, Favreau kertoo.

Hän kuvailee kortteliaan omakotitaloalueeksi, jossa on tavallisesti paljon rauhallisempaa kuin monilla muilla Toulousen alueilla.

- Kaiken tapahtuneen jälkeenkin tunnen oloni turvalliseksi tässä korttelissa, Raphaëlle Favreau sanoo.