1. yle.fi
  2. Uutiset

Muikku määrää siikakannan Päijänteellä

Päijänteen Tehinselän siikakanta vahvistuu heikkoina muikkuvuosina. Muikkukanta puolestaan vaihtelee kymmenen vuoden jaksoissa.

muikku
Ylimpänä siika, keskellä muikku-siika ja alimpana muikku.
Kimmo Kahilainen

Riista- ja kalataouden tutkimuslaitos on tutkinut muikku- ja siikakantojen vaihtelua Päijänteen Tehinselällä. Tutkimuksen mukaan siika korvaa muikun vähyyttä Päijänteen kalansaalissa, sillä heikkoina muikkuvuosina siikakanta vahvistuu.

Tutkimus osoittaa, että muikkukannalle on tyypillistä pitkät heikot jaksot sekä kymmenen vuoden välein toistuvat vahvemmat kaudet.

- Siika syö samaa planktonia kuin muikku, ja ilmeisesti se väistää muikkua. Ehkä se painuu syvemmälle tai siirtyy rannoille, mutta kasvu joka tapauksessa heikkenee, sanoo tutkija Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Valkeajärven mukaan tutkimus osoittaa myös kutukannan heikenneen pitkällä aikavälillä.

Päijänteen muikku on keskimäärin kookasta. Yleisesti 50 grammaa painava parinkymmenen sentin muikku ei ole Päijänteellä harvinaisuus. Runsasmuikkuisemman Keiteleen ja Konneveden muikku on noin 10 grammaista. Koska Päijänteellä on muikkuja vähän, ne saavat enemmän ravintoa ja kasvavat suuriksi.

Markkinoilla Päijänteen muikku menee kokonsa ansiosta hyvin kaupaksi.

Lue seuraavaksi