Harvinaiset Aku Ankat, Tex Willerit ja Tintit - Katso onko sarjakuviesi joukossa aarre

Vanhoja Aku Ankkoja tarjotaan sarjakuva-antikvariaattiin noin kuusi kertaa päivässä. Kellarista tai mökiltä löytyneet pahvilaatikot sisältävät kuitenkin vain harvoin aarteita. Antikvariaattikauppias Juha Aarnisalo kertoo, mitä numeroita kannattaa erityisesti tarkkailla.

Juha Aarnisalo pitää Kulkukatin poika -nimistä sarjakuvadivaria Helsingissä. Kuva: Yle

Aku Ankka

Kuva: Yle

"Harvinaisin Aku Ankka on erikoisnumero Lumikki ja seitsemän kääpiötä vuodelta 1952, jonka arvo on priimakuntoisena 20 000 euroa. Vuosien 1951 ja 1952 Aku Ankat ovat myös suurin osa ainakin tuhannen euron arvoisia, jos ne ovat erittäin hyvässä kunnossa. Harvinaisimpia lukuun ottamatta 1950-luvun ankoista voi hyväkuntoisena saada viidestä eurosta muutamaan sataseen. Arvo riippuu numerosta, vuodesta ja kunnosta. 1960-luvun Aku Ankat ovat arvoltaan pääasiassa eurosta viiteen euroon. Sitten arvo putoaa: 1970-luvun ankoista saa muutaman kymmenen senttiä. 1980-luvulta lähtien Aku Ankoista voi saada jonkinlaisen hinnan ainoastaan priimakuntosina kokonaisina vuosikertoina."

Tex Willer

Kuva: Yle

"Ensimmäiset pokkarina julkaistut Tex Willerit (numerot 1-6 / 1971) ovat kaikista harvinaisimmat. Ne ovat useiden satojen eurojen arvoisia. Liuskalehtenä julkaistun Tex Willerin vuosien 1953 ja 1954 ykkösnumerot ovat arvoltaan useita satoja. Vuodelta 1965 löytyy vaikeasti saatavia numeroita. Muuten liuskalehdet vuosilta 1953-1965 ovat 5-10 euron hintaisia. Suurin osa myöhemmistä myydään eurosta kahteen. Priimakuntoisena myös vuosilta 1972, 1973 ja 1974 löytyy useamman kympin numeroita."

Tintti, Asterix, Lucky Luke ja muut albumit

"Kuusi ensimmäistä Asterixia, neljä ensimmäistä Lucky Lukea ja kaksi ensimmäistä Tinttiä ovat harvinaisimmat. Erittäin hyväkuntoisina ensipainosten hinnat liikkuvat satasen ja muutaman satasen välissä, mutta niiden täytyy olla liki moitteettomassa kunnossa tai lukemattomia. Suurin osa 1970-luvun albumeista liikkuu 50 euron molemmilla puolin erittäin hyväkuntoisina. Lukukuntoisten arvo on kahdesta kymmeneen euroon albumista riippuen."

Korkeajännitys

Kuva: Yle

"Ensimmäinen numero vuodelta 1953, Seitsemän lukon ovi, on erittäin hyväkuntoisena 300 euron arvoinen. Vuonna 1954 julkaistiin Helsingin Olympialaisiin sijoittuva Murhaaja Olympialaisissa, jonka hinta on erittäin hyväkuntoisena noin 400 euroa. Vuosilta 1954 ja 1955-välistä löytyvät vaikeimmat numerot, jotka ovat arvoltaan 200 - 300 euroa. Osa noiden vuosien lehdistä on kuitenkin yleisempiä. Korkkarit alkoivat yleistyä 1950-luvun lopussa. Ne ovat useimmiten 2-10 euron, lukukappaleina euron parin euron arvoisia."

Mustanaamio ja Tarzan

"Tarzanin numeroissa on paljonkin harvinaisia. Lehden alusta vuosilta 1964-1966 melkein kaikki numerot ovat hankalia. Niiden arvo on useita kymppejä tai jopa sata euroa.Vuoden 1968 numeroista suurin osa on hankalia löytää. Mustanaamion vuoden 1966 ensimmäinen ja toinen numero sekä vuoden 1968 kolmas numero ovat kaikista harvinaisimpia. Niiden arvo on satasen molemmin puolin. 1960-luvun Mustanaamiot ja Tarzanit ovat hyväkuntoisina useamman kympin arvoisia, 1970-luvulle tultaessa viidestä kymmeneen euroon. Lukukuntoiset ovat tuolta ajalta arvoltaan eurosta viiteen euroon."

Ihmesarja

Kuva: Yle

"1960-luvun Ihmesarja on ollut viime vuosina suosittu keräilykohde. Varsinkin loppupään liimasidoksisia numeroita on hankala löytää enää ehjinä. Lehden numerot liikkuvat sadan ja kahden sadan euron välissä hyväkuntoisina."