Tampere on ykköskaupunki somessa - Helsinki ei twiittaa lainkaan

Tampere on kaupungeista suurin, jos asiaa mitataan Facebookin ja Twitterin seuraajamäärillä. Helsinkiä sen sijaan on turha etsiä sosiaalisesta mediasta.

internet
Tampere on ykköskaupunki sosiaalisessa mediassa
Yle Uutisgrafiikka

Yhä useampi julkishallinnon taho on hypännyt mukaan sosiaalisen median palveluihin. Yle Tampere selvitteli Suomen viiden suurimman kaupungin viestintää sosiaalisessa mediassa.

Suomalaiskaupungeista suurinta, Helsinkiä on kuitenkin turha etsiä Facebookista tai Twitteristä. Helsingin kaupungin viestintäpäällikkö Eero Waronen selittää miksi.

- Se on ihan tietoinen valinta. Me käytämme sosiaalista mediaa tiedottaaksemme eri palveluista ja tapahtumista, mutta muu Helsinki-tieto löytyy internetsivuiltamme. (siirryt toiseen palveluun)

Waronen perustelee viestintäyksikön strategiavalintaa sillä, että Twitter ja Facebook ovat kaupallisia palveluita, joihin ei hänen mielestään julkishallinnollisen tahon imagoviestintä sovi.

Vaikka Helsingin kaupungilla ei ole Facebookissa virallista, viestinnän hallinnoimaa tiliä, muilla yksiköillä on lukuisia omia tilejä. Esimerkiksi nuorille neuvontaa ja ohjausta on tarjolla Facebookissa Tulevaisuustiski Helsingin kaupunki (siirryt toiseen palveluun) -tilillä.

Tampere vastaan Turku

Kovin suurta innostusta kaupunkien virallinen viestintä ei tunnu sosiaalisessa mediassa herättävän.

Tampereen kaupungin viestinnän tili Facebookissa on kerännyt suurkaupungeista eniten tykkääjiä, mutta määrä on melko vaatimaton asukaslukuun verrattuna. Twitterissä Tampereen kaupungin viestintää (siirryt toiseen palveluun)seuraa 2005 henkilöä.

Turku jää Tampereesta selvästi tässä vertailussa.

Tamperella (siirryt toiseen palveluun), Turulla (siirryt toiseen palveluun), Espoolla (siirryt toiseen palveluun) ja Vantaalla (siirryt toiseen palveluun) on Facebooksisa kaupunkien viestintäyksikköjen hallinnoimien tilien lisäksi monia muita mm. kulttuuripalveluiden tarjontaan keskittyviä tilejä.

Rento viestintä kiinnostaa kuntalaisia

Helsinkiläinen Joonas Linkola (siirryt toiseen palveluun) olisi kiinnostunut kotikuntansa viestinnästä sosiaalisessa mediassa, jos se olisi räätälöityä. Häntä kiinnostaisi esimerkiksi kaupunkisuunnittelu ja liikehankkeet, mutta ei matkailuviestintä.

- Lisätoiveena olisi tietysti, että Twitter-tili olisi kaksisuuntainen eikä vain jatke kaupungin webbisivujen tiedotteille, Linkola kertoo Twitterissä.

Anna-Mari Martikainen (siirryt toiseen palveluun) pitää rentoudesta.

- On hauskaa, että näissä välineissä se virallinen viestintäkin on hiukan vähemmän virallista.

Tamperelainen Eeva Öörni (siirryt toiseen palveluun)kertoo hyötyneensä vesijohto- ja tietöihin liittyvistä tiedosta. Helsinkiläinen Jukka Vuorio (siirryt toiseen palveluun) puolestaan sanoo seuraavansa Facebookissa tapahtumakalenteria.