1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

EM-kisojen avajaisissa nähdään urheilun leikkiä

Yleisurheilun EM-kisojen avajaiset Helsingissä tiistaina on kaikille avoin tilaisuus, jossa nähdään tanssillinen esitys Urheilu on leikkiä.

Tanssijoita yleisurheilun EM-kisojen avajaisten harjoituksissa. Kuva: Yle

Kamppailu yleisurheilun EM-mitaleista alkaa Helsingin Olympiastadionilla vasta keskiviikkoaamuna, mutta kisojen avajaisia vietetään jo tiistai-iltana Senaatintorilla.

Kaikille avoin avajaistilaisuus alkaa kello 20. Avajaiset huipentuvat iltakymmeneltä tanssilliseen _Urheilu on leikkiä _-esitykseen, joka on mukaelma Odysseus-myytistä. Esityksen on ohjannut Kari Heiskanen ja koreografia on Reija Wäreen. Päärooleissa nähdään tanssija Janne Marja-Aho ja laulaja, näyttelijä Maria Ylipää.

Avajaisiin kuuluu tanssin lisäksi musiikkiesityksiä sekä EM-kisoihin osallistuvien maiden lippuparaati.

Kisojen ennakkolähetyksessä näytetään avajaisten parhaat palat. Ennakkolähetys esitetään tiistaina TV2:lla kello 22.05-23.35.