1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Museoväki toivoo Kylämäen aukeavan nopeasti

Kuralan Kylämäen elävän historian kylän navettaan kohdistuva EHEC-bakteeriepäily tuli Turun museotoimelle ikävänä yllätyksenä. Vs. museotoimenjohtaja Olli Immosen mukaan museo odottaa nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita jatkotoimista.

Kotimaan uutiset
Kuralan Kylämäki.
Markku Salo / Yle

Mikäli Kylämäen navetta osoittautuu tartuntalähteeksi, edessä on pitkä puhdistusoperaatio. Tämän ajan navetta pidetään suljettuna.

- Muuten alue pyritään avaamaan mahdollisimman nopeasti. Kokeiluverstas voi toimia aivan normaalisti ja alueella voi liikkua virkistysmielessä ihan hyvin, sanoo Immonen.

Karja kuuluu Kylämäkeen

Kylämäessä liikkuminen on kuin aikamatka 1950-luvun Suomeen. Juuri tässä piilee kohteen ainutlaatuisuus.

- Karjanpito on ollut erittäin hyvin Kylämäkeen sopivaa toimintaa. Karjaa on ollut täällä kauan. Tämä on todella harmillista, pahoittelee Immonen.

Kylämäen karjasuojan puhtaudesta on huolehdittu aivan normaalisti. Tähän asti ongelmilta on vältytty. Paraikaakin navetassa tehtiin kaupungineläinlääkärin ohjeiden mukaisia korjaustöitä.

Kuralan Kylämäkeen eläimet kuuluvat ehdottomasti.

Olli Immonen

- Kuralan Kylämäkeen eläimet kuuluvat ehdottomasti. Lehmien lisäksi meillä on lampaita ja sikoja. Kun laboratoriokokeet valmistuvat pohdimme viranomaisten kanssa, miten navetan suhteen jatkossa menetellään. Eläimiä Kuralassa on varmaan jatkossakin.

Lapsiperheiden marjapaikka

Turun museotoimen intendentti Pekka Käär harmittelee parhaaseen sesonkiaikaan tapahtunutta elävän historian kylän sulkemista.

- Lapset ovat olleet erittäin innostuneita siitä, että he näkevät karjaa oikeassa ympäristössä. Tämä on koulujen ja päiväkotien ykköskohteita. Kesäsesongin parhaina päivinäkin meillä on satoja asiakkaita kylämiljööseen tutustumassa, kuvailee Käär.

Kylämäen eläimistä ja tuotantotiloista otettujen näytteiden analysoinnin arvellaan valmistuvan loppuviikosta. Kuralan Kylämäen elävän historian kylä suljettiin tiistaina, koska viiden lapsen epäillään saaneen EHEC-bakteeritartunnan Kylämäen lehmistä lypsetystä raakamaidosta.

Lue seuraavaksi