Varo varasta väkijoukossa

Etelä-Savossa on kesällä paljon yleisötapahtumia, mutta kaikki vieraat eivät tule rehellisin aikein. Aina kun ihmisiä on paljon liikkeellä, kannattaa omista tavaroistaan pitää tavallista parempaa huolta, varoittaa komisario Vesa Tiainen Etelä-Savon poliisilaitokselta.

omaisuusrikokset
Lompakko saattaa lähteä varkaan matkaan uhrin huomaamatta.
Hanna Lumme / Yle

Etelä-Savon kesätapahtumat eivät ole erityisesti houkutelleet taskuvarkaita ja näpistelijöitä. Jos erityisiä uhkia tulee poliisin tietoon, niin siitä myös tiedotetaan yleisölle. Vilkas kesä näkyy täällä enemmänkin rattijuopumustapauksina, liikenneturmina ja järjestyshäiriöinä

Varkaita ei tavallista enempää

- Taskuvarkauksia tapahtuu, muttei ainakaan vielä sen enempää kuin "normaalisti". On tietysti mahdollista, että joku kotimainen tai ulkomainen porukka lähtee mainitussa tarkoituksessa kiertämään Suomea. Ainakaan tällä hetkellä ei ole sellaisesta tietoa, kertoo Vesa Tiainen Myös muiden varkauksia ja näpsitysten määrä on pysynyt totutulla tasolla.

Varovaisuus tarpeen

- Tietenkin aina kun ihmisiä enemmän liikkeellä kannattaa omista tavaroistaan pitää parempaa huolta. Käsilaukkujen, reppujen ja kassien vetoketjut on syytä pitää kiinni. Niitä ei pidä jättää valvomatta mihinkään, neuvoo Vesa Tiainen. Sopii myös miettiä, kannattaako kaikki luottokortit yms. pitää mukana, jollei niitä tarvitse.

Hyvä suoja on yleinen huolellisuus omista tavaroista. Lisäksi pankki- ja luottokorttien PIN -koodit laitetaan muistiin muualle, kuin paperilapulle rahapussiin. Liiallinen humalatila voi altistaa rikoksien kohteeksi joutumiselle. Tällöin kannattaa välttää tuntemattomien ihmisten seuraan lähtemistä.

Jos kuitenkin huomaa maksuvälineidensä joutunee tuntemattomille teille, on pankki- ja luottokortit heti kuoletettava ja tehtävä ilmoitus poliisille.