Bikinit pysyvät hyllyillä kylmällä säällä

Alennusmyynnit ovat houkutelleet kauppoihin väkeä viime vuotiseen tapaan, vaikka alkukesän kylmyyden vuoksi kesähepeneiden menekki onkin hieman kehnompi.

alennusmyynti
Ale-kylttejä kaupan katossa
Laura Holappa / Yle

Kylmät säät ovat vaikuttaneet jonkin verran urheiluväline- ja vaatekauppaan alkukesän aikana. Merilappilaisista liikkeistä kerrotaan, että kesävaatteet ovat paikoin menneet kaupaksi normaalia kehnommin, mutta toisaalta kokonaismyynnissä se ei ole vielä näkynyt.

Alennusmyynnit sen sijaan ovat alkaneet yhtä vilkkaasti kuin viime vuonnakin. Useimmat liikkeet ovat aloittaneet alennusmyynnit jo hyvissä ajoin ennen juhannusta, mutta vanhasta tottumuksesta asiakkaat saapuvat aleostoksille vasta mittumaarin jälkeen.

Urheilukaupassa olisi tärkeää, että olisi niin sanottuja normaalivuosia; kesät olisivat kesiä ja talvet talvia.

Heikki Kerkelä

Kesäkuteita vielä paljon hyllyillä

Intersport Mäkimaan myymäläpäällikkö Heikki Kerkelä kertoo, että säällä on suuri merkitys kaupankäyntiin.

- Kyllä kaipaisi vähän lämpimämpää säätä, että ihmiset voisivat ulkoilla paremmin. Urheilukaupassa olisi tärkeää, että olisi niin sanottuja normaalivuosia; kesät olisivat kesiä ja talvet talvia, Kerkelä huomauttaa.

Myös Kemin ja Tornion Kappahlien myymäläpäällikkö Piia Kokko on huomannut, että sää vaikuttaa huomattavasti siihen, millaisia vaatteita asiakkaat ostavat. Esimerkiksi bikinit eivät paljon hyllyistä liikahda ennen kuin tulee kunnon helle.

- Nyt kun on kylmempää, paremmin liikkuvat neuleet ja housut ja viime kesänä, kun oli lämpimämpää, kesävaatteetkin menivät nopeammin, Kokko sanoo.