Arkeologit: Ihmiset käyttivät keramiikkaa 20 000 vuotta sitten

Tutkijat ovat varmistuneet, että Kiinasta löydetyt poltetun saven palat ovat vanhinta löydettyä keramiikkaa. Löydön avulla he voivat päätellä, että ihminen alkoi valmistaa saviastioita jo ennen maanviljelyn aloittamista ja ihmisten aloilleen asettumista.

Ulkomaat

Etelä-Kiinasta luolasta löydetyt saviastian palaset ovat varmistuneet 20 000 vuotta vanhoiksi, kertovat arkeologit. Palaset ovat vanhinta koskaan löydettyä keramiikkaa.

Aiemmin on arvioitu, että ihminen alkoi valmistaa keramiikkaa 10 000 vuotta sitten, jolloin metsästyksellä ja keräilyllä elantoa hankkineet ihmiset alkoivat asettua aloilleen viljelemään maata.

Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimusryhmä on varmistanut tutkimustulokset radiohiiliajoituksella. Tutkijat uumoilivat jo aiemmin, että astianpalat voivat olla hyvin iäkkäitä. Tutkijaryhmään kuuluu asiantuntijoita muun muassa Harvardin ja Bostonin yliopistoista.

Palaset löytyivät Xianrendongin luolasta Jianxin maakunnasta. Kaivauksia tehtiin siellä 1960-luvulla ja jälleen 90-luvulla. Saviastioiden iän varmistaminen onnistui, kun ryhmä varmistui siitä, että luolan sedimentit olivat kertyneet vähitellen ilman häiriöitä. Tutkijat ottivat näytteitä, kuten luita ja puuhiiltä, ja ajoittivat keramiikan palasten iän vertaamalla niitä näytteisiin.

Science-lehti julkaisee tiedot perjantain numerossaan.

Lähteet: AP