Tutkija: EVM on hyvä uutinen Espanjalle ja Italialle

Tutkija Hanna Ojanen arvioi, että öisen EU-huippukokouksen päätökset saattavat johtaa vahvempaan liittovaltiokehitykseen. Hän muistuttaa, että päätöksentekoa keskitettäessä myös demokratian tulee seurata mukana.

talous
Hanna Ojanen
Talouskasvu, ihmisten työllisyys ja talousunionin kehittäminen puhuttavat EU:n johtajia kaksipäiväisessä huippukokouksessa. Aamu-tv:ssä vieraili Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen pitää päätöstä kriisimaiden pankkien rahoittamisesta pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä hyvänä uutisena erityisesti Espanjalle ja Italialle.

- Vaikuttaa siltä että, että ne ovat ainakin osittain saaneet oman suurimman tavoitteensa läpi ja voivat sanoa, että rahaa tulee ainakin suhteellisen nopeasti, Ojanen arvioi Ylen aamu-tv:ssä.

Meillähän on tähän mennessä ollut vähän puolivillainen unioni.

Ojasen mukaan öisen EU-huippukokouksen päätökset saattavat johtaa yhä vahvempaan liittovaltiokehitykseen EU:ssa.

- Meillähän on tähän mennessä ollut vähän puolivillainen unioni, jossa on yhteinen valuutta, mutta ei yhteistä talospolitiikkaa.

Tutkija muistuttaa, että jos päätöksentekoa keskitetään Brysseliin, myös demokratian tulee seurata mukana.

- Päätöksentekoa ei voida vain sijoittaa Brysselin johonkin tuntemattomaan syöveriin, vaan täytyy kehittää demokratiaa EU:n tasolla.

Tämä onnistuisi Ojasen mukaan esimerkiksi vahvistamalla Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa päätöksenteossa. Kansallisten parlamenttien edustajista voitaisiin koota jopa Euroopan parlamentin toinen kamari, Ojanen visioi.