Maratonuimari jo puolivälissä Kuubasta Floridaan

Brittiläis-australialainen avovesiuimari Penny Palfrey on päässyt jo puoleen väliin valtameriuinnissaan Kuubasta Floridaan. Onnistuessaan Palfrey olisi ensimmäinen, joka taittaa matkan ilman hailta suojaavaa uimahäkkiä.

Penny Palfrey aloitti matkansa kohti Floridaa 29.6.2012 Kuva: STR /EPA

Matkaa on yhteensä 166 kilometriä. Palfrey ui Kuuban pääkaupungista Havannasta Floridan Key Westiin. Urakan on arvioitu vievän 40-50 tuntia.

Meduusat ovat jonkin verran haitanneet uimarin etenemistä, ja hän kertoi suunsa aristavan ja särkevän niiden aiheuttamasta polttelusta.

49-vuotias Palfrey on kolmen lapsen äiti ja kahden lapsen isoäiti. Hän on yksi maailman menestyneimpiä avovesiuimareita.

Palfrey on aikaisemmin uinut Gibraltarin 14-kilometrisen salmen yli Espanjasta Marokkoon kolmessa tunnissa ja kolmessa minuutissa. Lisäksi hän on taittanut uiden 140 kilometrin matkan Little Caymanilta Grand Cayman -saarelle.

Toiveena kansojen ystävälliset välit

Penny Palfrey lähti Havannasta heti auringonnousun jälkeen perjantaina. Jo 24 tunnin jälkeen hänen tukiryhmänsä ilmoitti Facebookissa, että hän oli uinut 80 kilometriä. Palfrey ui noin 5,6 kilometriä tunnissa, siis 71 tai 72 vetoa minuutissa.

Uimarin tukijuokkoihin lukeutuu kaksi purjevenettä, kajakki ja soutuvene, joiden mukana matkustaa muun muassa hänen Chris-miehensä. Veneet kantavat ultraäänilaitteita, joiden on tarkoitus karkoittaa pois haita.

Palfrey sanoi urakkansa kertovan toiveestaan, että "Yhdysvaltojen ja Kuuban kansoilla olisi ystävälliset välit".

Aikaisemmin vain yksi ihminen on onnistunut saman matkan uimisessa. Australialainen entinen maratonuimari Susie Maroney ui Kuubasta Floridaan vuonna 1997 vain 22-vuotiaana, mutta hän käytti apunaan hailta suojaavaa häkkiä.

Yhdysvaltalainen veteraaniuimari Diana Nyad on kahdesti yrittänyt uida matkaa ilman häkkiä, mutta tuloksetta. Viimeksi 62-vuotias yritti uintia syyskuussa, jolloin hän taittoi kaksi kolmasosaa matkasta. Hän joutui keskeyttämään, koska kärsi vaarallisista meduusojen aiheuttamista polttovammoista.