1. yle.fi
  2. Uutiset

Joensuun kirjasto lainaa kirjoja pareittain

Vain mielikuvitus on rajana, kun Joensuun seutukirjasto houkuttelee lainaajia puoleensa. Tänä kesänä on niputettu yhteen samaan aihepiiriin liittyviä teoksia kakspack-periaatteella.

ilmiöt
Kakspack-kampanjan niputettuja kirjoja hyllyssä.
Janne Ahjopalo / Yle

Joensuun seutukirjastossa on koottu kahden kappaleen kirjapaketteja, joilla on jokin yhdistävä tekijä. Kirjojen lisäksi hyödynnetään myös muuta aineistoa, kuten musiikkia.

Tempauksen nimenä on Kakspack, joka on terveellisempi vaihtoehto sixpackina tunnetulle olutlaatikolle.

- Esimerkiksi lankakaupasta kertovaan romaaniin on yhdistetty käsityökirja. Sitten on ensirakkaudesta kertova tietokirja ja ensirakkaudesta kertova romaani. Esillä on paljon arkiston aarteita, selventää palvelupäällikkö Riitta Kangas tempauksen pääideaa.

Lankakaupasta kertovaan romaaniin on yhdistetty käsityökirja.

Riitta Kangas

Päättäjät ymmärtävät vain numeroita

Onko nykyisin sitten pakko tehdä tempauksia, jotta ihmiset tulevat kirjastoon?

Palvelupäällikkö Riitta Kangas.
Palvelupäällikkö Riitta Kangas kertoo luettavan kakspackin olevan terveellisempi kuin juotava sixpack.Janne Ahjopalo / Yle

- Pakko on vähän väärä sana, sanoo Riitta Kangas ja täydentää:

- Tempauksia tehdään aika luontevasti meillä, mutta kyllä meidän on pakko saada ihmisiä käymään kirjastossa ihan senkin takia, että meidän pitäisi saada lainaus- ja kävijäluvut pysymään tietyllä tasolla. Päättäjät ymmärtävät nimenomaan numeroita.

Joensuun seutukirjaston ovi on käynyt tiuhaan näin sadekesänä. Suosittua kesälukemista ovat dekkarit ja klassikot. Ja mikäli elokuun loppuun asti kestävä kakspack-kampanja ei sytytä, kirjoja saa lainata edelleen myös yksitellen.

Lue seuraavaksi