1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Entistä useampi vene karahtaa karille

Veneilyonnettomuuksien määrä on kasvussa. Vakuutusyhtiön arvion mukaan syynä on uusien veneilijöiden kokemattomuus.

Kuva: Touko Yrttimaa / Yle

Veneilyonnettomuuksien määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta 7 prosenttia, vuonna 2010 onnettomuuksien määrä kasvoi peräti 15 prosenttia.

Vakuutusyhtiölle törmäys- ja karilleajovahingot ovat vakuutusyhtiölle aina kalliita korvata, sillä pienenkin karilleajon korjaus maksaa helposti useita tuhansia euroja.

Osasyy onnettomuuksiin on uusien veneilijöiden kokemattomuudessa, sanoo IF-vakuutusyhtiön korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa.

- On tullut uusi joikko satunnaisesti veneileviä, jotka lähtevät suin päin vesille. Ei tunneta reimareita, ei hallita perusnavigointitaitoja, ei ole ajantasaisia karttoja tai luotetaan sokeasti navigointilaitteisiin. Toki vahinkoja sattuu kokeneelle ja taitavallekin, mutta kyllä se vain näkyy, että osa on puutteellisilla taidoilla liikkeellä, hän sanoo.

Veneilyharrastuksen kasvu on tuonut vesille myös entistä nopeampia veneitä.

- Näitä niin sanottuja muskeliveneitä on tullut. Niihinkään ei välttämättä vaadita minkäänlaista ajokorttia, eivätkä taidot välttämättä riitä sen veneen hallintaan. Näitä on nähty, sano0 Jyväskylän Veneseuran kommodori Juha Lahti.

Perustaidot haltuun

Veneilijän pitäisi hallita ainakin merimerkit, merikortin tulkinta ja vesiliikenteen perussäännöt, kuten väistäminen.

- Voi kysyä kuka lähtisi liikenteeseen tietämättä mitään liikennesäännöistä? Perusasiat on kuitenkin helppo selvittää, ja hyvässä kelissä niillä pärjää pitkälle, Vaitomaa linjaa.

- Pitäisi aina pysyä kartalla ja vähän tutkia, tehdä reittisuunnitelmaa siitä että minnekä lähdetään. Katsoa onko siellä kiviä ja onko siellä kulkukelpoista vettä, täydentää Jyväskylän Veneseuran veneilykoulun rehtori Jorma Malin.

Mia Keinänen kuuluu niihin, joilla tietoa on. Hän suoritti purjehduskurssin viime keväänä. Vaikka kokemusta vesillä liikkumisesta olikin, kurssilta tarttui matkaan paljon uusia asioita.

- Näin jälkikäteen ajateltuna suomalaiset saattavat lähteä liikkeelle huonolla varustuksella eikä riskitekijöitä oteta huomioon. Ne riskit voivat liittyä säähän tai muihin veneilijöihin, tai vaikkapa siihen millä venettä liikutetaan jos polttoaine loppuu, hän sanoo.

- Lähde aina liikkeelle sillä ajatuksella, että tulossa on myrsky ja edessä pahin mahdollinen. Silloin on varustus kunnossa, linjaa kommodori Lahti.