Uusnatsien murha-aalto johti tiedustelujohtajan vaihtumiseen Saksassa

Ryhmittymä tappoi vuosikausia maahanmuuttajia viranomaisten huomaamatta. Varhaiseläkkeelle jäävä kotimaantiedustelusta vastaavan viraston päällikkö sanoo alaistensa tekemien virheiden olleen hänelle yllätys.

Ulkomaat

Saksassa viime marraskuussa paljastunut ainakin kymmenen ihmistä tappanut uusnatsijoukkio on johtanut korkean turvallisuusviranomaisen eroon. Sisäisestä turvallisuudesta vastaavan tiedusteluviraston päällikkö Heinz Fromm ilmoitti maanantaina jäävänsä heinäkuun lopussa varhaiseläkkeelle.

Hän ehti olla tehtävässään vuodesta 2000 alkaen. Viranomaisia on arvosteltu Saksassa voimakkaasti siitä, että nämä eivät havainneet aiemmin maahanmuuttajataustaisia ihmisiä tappanutta ryhmittymää.Uusnatsit ehtivat tappaa vuosikymmenen aikana ainakin kymmenen ihmistä.

Viime viikolla viranomaisten toiminnasta paljastui uusi outo yksityiskohta, kun kävi ilmi, että murhasarjaan liittyviä asiakirjoja oli tuhottu.

Fromm sanoo alaistensa tekemien virheiden olleen hänelle järkyttävä yllätys.

Lähteet: AFP