Helsingin kultaryöstöstä pitkät vankeustuomiot

Kaksi miestä on tuomittu viiden vuoden vankeusrangaistukseen Helsingin Pohjoisesplanadilla maaliskuussa tehdystä kultasepänliikkeen ryöstöstä. Miehet saivat saaliikseen lähes 600 000 euron edestä koruja. Kultakoruja jäi kateisiin noin 130 000 euron arvosta.

Kotimaa

Aseistautuneet miehet tunkeutuivat liikkeeseen ja pakottivat toisen myyjistä maahan. Toinen myyjistä oli puolestaan piiloutunut vessaan.

Epäillyt tyhjensivät nopeasti liikkeen vitriinit ja poistuivat juosten paikalta.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan teko on ollut suunnitelmallinen ja sillä on saatu haltuun huomattavan suuri omaisuus. Lisäksi ryöstössä uhkailtiin myyjiä sorkkaraudalla, kaasusumuttimella sekä pistoolilta erehdyttävästi näyttävällä sytyttimellä.

Ryöstäjät olivat jättäneet saaliinsa pakomatkan varrella heitä odottaneelle miehelle. Saalis oli tarkoitus jakaa Liettuassa. Poliisi pääsi ryöstäjien rikoskumppanin jäljille ja pidätti miehen Katajanokalla olevassa hostellissa seuraavana päivänä.

Teosta epäiltynä on kaikkiaan neljä miestä, jotka kaikki asuvat Liettuassa. Yksi miehistä on Venäjän kansalainen. Helsingin käräjäoikeus on nyt tuominnut kaksi miestä törkeästä ryöstöstä viiden vuoden vankeusrangaistuksiin.

Toinen nyt tuomituista on vangittuna, toinen odottaa parhaillaan luovutusmenettelyä Liettuan viranomaisille.