Päivätanssit vetävät väkeä

Tango ja valssi soi usein kesäisissä illoissa maamme lavoilla, mutta pyörähtelemään pääsee myös päiväaikaan. Millainen meininki on päivätansseissa, ja miten tanssikulttuuri on vuosikymmenten aikana muuttunut?

Päivätanssit
Tanssit Kuikan lavalla
Elina Kinos / Yle

Kuikan lavan päivätansseissa Jyväskylässä oli väkeä runsaasti.

- Nämä ovat tämän ikäisiä. Kuka sitä illalla jaksaa enää mihinkään, nauraa naispuolinen tanssinharrastaja.

- Rippikouluiästä lähtien aina kun on tilaisuus lavatanssiin ollut, lattarista polkkaan kaikki menee, sanoo tanssia harrastava mies.

Lavantanssikulttuuri on muuttunut kuivemmaksi

- Entisaikaan oli alkoholi pääosassa jopa, mutta näin eläkeläisten tansseissa tuskin tarvitaan edes järjestysmiehiä.

- Nykyään on sekahakutansseja, ennen olivat pojat toisella ja tytöt toisella puolella.

- Rennompaan suuntaan on menty, pukeutumisessa ja muuten.

- Ruotsissa kyllä pidetään lähempänä kun tanssitaan. Täällä on puolen metrin rako.

- Naisten hakua on enemmän, se on hyvä se.

Tanssi antaa hyviä tuntemuksia

- Tanssista saa energiaa. Paljon pirteämpi olo.

- Koskaan ei ole niin kipeä ettei se tansseissa paranisi.

- Lapsetkin sanovat, että on tuo äiti kumma, että vaikka se olisi kuinka kipeä, niin kun se pääsee humpalle niin jo paranee. Se onkin halpa lääke.