Metsään ei tarvitse eksyä

Metsä houkuttelee luokseen marjastajia ja sienestäjiä. Lähes kaikki metsään lähtijöistä myös palavat siihen paikkaan, johon on tarkoituskin. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanne, jolloin oma sijainti ei olekaan selvillä.

Kotimaa
Kansallispuiston metsää
Kaunis metsä muuttuu helposti uhkaavaksi ympäristöksi, kun olinpaikka ei enää olekaan selvillä.Petteri Juuti / Yle

Metsään ei tarvitse eksyä, jos pitää aistinsa valppaana ja varusteet asianmukaisena. Aina ei varustautuminenkaan auta, vaan edessä on eksyminen. Holiday Linnunlahti camping-alueen erä- ja luonto-opas Jari Reinikainen neuvoo tuolloin pitämään pään kylmänä:

- Ei kannata heti lähteä ryntäilemään sinne tänne, vaan on syytä istahtaa rauhallisesti mättäälle ja pyrkiä selvittämään oma sijainti.

- Hyvänä apuna voi käyttää vaikkapa omia korviaan, sillä useimmiten meillä on melko lähellä jokin tie, josta voi kuulua autojen ääntä. Lapin erämaissa tilanne on kuitenkin toinen, sanoo Reinikainen.

Havaiinekuva suunnan määrittämisestä kellon ja auringin avulla
Tuntiviisari osoittamaan aurinkoon ja (kesäaikaan) kello 11:n ja auringon "välistä" löytyy etelän suunta.Pekka Sivukari / Yle

Kun metsään menee on syytä olla selvillä ilmansuunnista. Jos löytää vaikkapa etelän, niin löytää myös muut ilmansuunnat. Etelän voi paikantaa aurinkoisella säällä vaikka kellon avulla. Eli metsään mentäessä olisi tiedettävä, mihin ilmansuuntaan lähtöpaikka tai jokin suurempi tie tulee.

Pieni määrää varusteita riittää usein

Marjametsään on hyvä ottaa mukaan pieni reppu, johon pakataan välttämättömät tarvikkeet eksymisen varalta:

- Aivan ensimmäinen asia, mikä tulee muistaa, on juotava. Ilman ruokaa pärjää kyllä pidempääkin, mutta ilman nestettä on vaikeampi pärjätä.

Mukana pitäisi myös olla kompassi ja tulentekovälineet

Jari Reinikainen

- Mukana pitäisi myös olla kompassi ja tulenteko välineet. Niillä pärjää pidempääkin, vakuutta Jari Reinikainen.

Jos eksyttäessä yllättää yö ja pimeä, niin silloin kannattaa etsiä suojainen paikka, jotta esimerkiksi kylmä tuuli ei kylmetä kehoa. Ja jotta mahdolliset etsijät löytäisivät helposti, niin vaatetuksen pitäisi olla värikästä. Voi myös kuljettaa mukanaan jotain vaikka valkoista, punaista tai muutoin selvästi erottuvaa kangasta.

Kylmän varalta on hyvä mukana olla ylimääräistä vaatetta.

Pelkästään älypuhelimeen ei kannattaa turvautua

Kartanluku on ehdoton taito liikuttaessa metsässä. Erä- ja luonto-opas Jari Reinikainen neuvookin harjoittelemaan kartanlukua vaikka oman kotipiirin läheisyydessä, jolloin voi opiskella erilaisia karttamerkkejä.

Nykyaikaiset puhelimet sisäänasennettuine kompasseineen ja karttoineen ovat myös hyvänä apuna. Ongelmana on kuitenkin akkujen purkautuminen, jos puhelimen paikannustoimintoja käytetään pidempiä aikoja.