Nasan Voyager-luotain on matkannut tähtienvälisen avaruuden porteille

Tarkka ajankohta tähtienväliseen avaruuteen siirtymiselle ei ole viedä tiedossa. Luotaimesta tulee kauimmaksi koskaan matkannut ihmisen tekemä esine.

tiede
Voyager-luotain.
Kuvassa on toinen Voyager-luotaimista, molemmat luotaimet ovat samanlaisia.EPA / Nasa

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Voyager 1-avaruusluotain lähestyy tähtienvälistä avaruutta. Ulkoavaruutta tutkivasta luotaimesta saatu tieto kertoo, että Voyager on saavuttanut avaruudessa alueen, jossa varautuneiden hiukkasten intensiteetti meidän aurinkokuntamme ulkopuolella on merkittävästi lisääntynyt.

Jonain päivänä Voyager on ensimmäinen ihmisen tekemä laite, joka pääsee tähtienväliseen avaruuteen, kertoi Voyager-projektissa työskentelevä tiedemies Ed Stone. Stonen mukaan tarkka ajankohta tähtienväliseen avaruuteen siirtymiselle ei kuitenkaan ole viedä tiedossa.

- Tuoreen tiedon mukaan olemme selvästi uudella alueella, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti. Tämä on jännittävää. Lähestymme aurinkokunnan raja-aluetta, Stone kertoi.

Tuoreimman tiedon matka kesti Maassa sijaitsevaan Nasan ulkoavaruuden keskukseen 16 tuntia ja 38 minuuttia. Voyager oli tuolloin 17,8 miljardin kilometrin päässä maasta.

Voyager lähetti yksityiskohtaista tietoa varautuneiden hiukkasten määrästä. Kaksi suurenergiakaukoputkea mittaa hiukkasmääriä luotaimen ulkopuolella.

Varautuneet hiukkaset syntyvät, kun tähdet räjähtävät supernoviksi.

Kosminen säteily kasvanut matkan edetessä

Stonen mukaan Voyager havaitsi, että tammikuusta 2009 tammikuuhun 2012 Linnunradan kosminen säteily lisääntyi asteittain noin 25 prosenttia. Nasa on sittemmin havainnut varautuneiden hiukkasten määrän lisääntyvän voimakkaasti.

Hiukkasmäärän kasvu on yksi kolmesta tekijästä, joissa täytyy tapahtua merkittäviä muutoksia, jotta voidaan katsoa avaruustutkimuksen astuneen uuteen vaiheeseen. Toinen vertailuperuste on energiahiukkasten intensiteetti heliosfäärissä. Energiahiukkaset syntyvät Auringon puhaltaessa hiukkasia ympärilleen.

Kolmas tekijä, jonka tutkijat uskovat paljastavan merkittävän muutoksen, on avaruusluotainta ympäröivien magneettikenttäviivojen suunta. Voyager-luotaimen ollessa yhä heliosfäärissä magneettikenttäviivat ovat itä - länsi -suuntaisia. Kun Voyager pääsee tähtienväliseen avaruuteen, asiantuntijat arvioivat magneettikenttäviivojen olevan enemmän pohjois - etelä -suuntaisia.

Tekijänoikeussuojatut teokset mukana ulkoavaruuden äärirajoilla

Voyager-luotain kantaa mukanaan kultaisia äänilevyjä, jotka sisältävät ihmiskunnalle symbolisia näkymiä, kuvia ja ääniä. Levy sisältää myös viestin: "Tulemme rauhallisin aikein". Levyn kokosi yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, astrofyysikko ja kirjailija Carl Sagan.

Nasan mukaan suurin osa taiteesta, kuvista ja musiikista oli tekijänoikeuksin suojattua. Saganin täytyi saada teosten omistajat luovuttamaan tekijänoikeudet hänelle kootakseen levyjen sisällön. Nyt tekijänoikeussuojatut teokset matkaavat kohti tähtienvälistä ulkoavaruutta Voyagerin matkassa.

Vuonna 1977 laukaistut Voyager 1 ja 2 -luotaimet ovat yhä hyvässä kunnossa. Niiden voimanlähteiden on laskettu kestävän vuoteen 2025. Sen jälkeen ne eivät enää pysty lähettämään tietoja Maahan.

Lähteet: AFP, Reuters