USA antoi Afganistanille erityisaseman

Afganistan on saanut Yhdysvalloilta erityisaseman sotilaallisessa yhteistyössä. Erityisaseman toivotaan parantavan Afganistanin armeijan suorituskykyä ja helpottaa Yhdysvaltain joukkojen vetäytymistä.

Ulkomaat

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on saapunut Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin yllätysvierailulle. Clinton tapasi Kabulissa Afganistanin presidentin Hamid Karzain.

Vierailunsa aikana Clinton julkisti presidentti Barack Obaman tekemän päätöksen, joka mukaan Afganistan saa merkittävän, ei Natoon kuuluvan liittolaisen aseman.

Näin Afganistan saa aiempaa helpommin aseapua ja afganistanilaiset sotilaat pääsevät Yhdysvaltain koulutusleireille. Yhdysvallat pyrkii näin auttamaan Afganistanin armeijaa, joka ottaa lisää vastuuta maan järjestyksenpidosta samaan aikaan. Yhdysvallat aikoo vetää joukkonsa Afganistanista vuonna 2014.

- Pyydän teitä muistamaan, että Yhdysvallat on teidän ystävänne ja kumppaninne. Emme edes harkitse Afganistanin hylkäämistä, aivan päinvastoin, Clinton vakuutti Karzain kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Clinton on matkalla Tokioon kokoukseen, jossa päätetään kansainvälisistä toimista Afganistanin auttamiseksi. Ulkoministeriön virkamiehen mukaan Clinton halusi piipahtaa Afganistanissa arvioimassa tilannetta ennen Tokion kokousta.

Lähteet: Reuters, AP