Rajuilma piti palokunnan kiireisenä

Sunnuntaina ukkonen ja rankkasade työllistivät pelastuslaitosta eri puolilla Keski-Suomea. Tehtäviä kertyi useita, mutta vakavilta onnettomuuksilta säästyttiin.

palokunnat
Salamointia
Ukkosmyräköitä saadaan yleensä kesällä, mutta talviukkosetkin ovat mahdollisia.Yle

Sunnuntai-ilta oli erityisen kiireinen pelastuslaitokselle Keuruun suunnalla. Palokunnalla oli alkuillasta useita yhtäaikaisia tehtäviä käynnissä.

Vuorimäentiellä kolme varastokäytössä ollutta piharakennusta paloi maan tasalle ilmeisesti salaman sytyttämänä. Palaneet rakennukset sijaitsivat asuintalon ja kuusimetsän vieressä, mutta raju vesisade auttoi palokuntaa tulen leviämisen estämisessä.

Samoihin aikoihin vähän ennen iltakuutta pelastuslaitos sai ilmoituksen myös mahdollisesta maastopalosta saaressa Keurusselällä. Kyse oli kuitenkin väärästä hälytyksestä.

Närekujalla salama oli iskenyt parisenttisen reiän talon seinään. Asukkaat huomasivat käryn kotiin tullessaan.

Lisäksi palokunnalla riitti tekemistä vesivahinkojen torjunnassa, sadevesi tulvi sisään muun muassa Keuruun terveyskeskuksen lattialle.

Pieniä paloja ja vesivahinkoja

Muualla Keski-Suomessa myräkästä päästiin vähemmällä.

Äänekoskella salama sytytti palamaan saunamökin, joka kuitenkin säästyi isommalta vahingolta.

Saarijärven Maksalantiellä salamanisku aiheutti oikosulun, joka kyti hirsitalon rakenteissa.

Jämsän Juokslahdella sortui tie myöhään sunnuntai-iltana. Liikenneviraston mukaan Moiskalantien toinen ajokaista on sortunut Ruonanlahdentien risteyksen kohdalla. Päivystävän palomestarin mukaan sortumasta ei ole aiheutunut haittaa tai vaaraa.

Lisäksi palokunnalla riitti illan kuluessa erilaisia pieniä vahingontorjuntatehtäviä ja automaattihälytysten tarkisteluja koko maakunnassa.