Oululaissovellus ohjaa älypuhelinkäyttäjää sisätiloissakin

Kauppakeskuksissa ja lentokentillä voi suunnistaa oikeaan kohteeseen oululaisfirman onnistuttua kesyttämään Maan magneettikentän kompassisovellukseksi.

Kotimaa

Oulun yliopiston suojista ponnistanut niin sanottu spin-off-yritys IndoorAtlas on ensimmäisenä maailmassa kehittänyt mobiilisovelluksen, joka hyödyntää kompassitoiminnoissa Maan magneettikentän häiriöitä sisätiloissa liikuttaessa.

Ilmiö toimii teräsrakenteisissa rakennuksissa, joissa magneettikenttä vaihtelee niin, että puhelin tulee paikannetuksi vähintään kahden metrin, parhaimmillaan jopa kymmenen sentin säteellä. Sovelluksen avulla älypuhelin voi vastaanottaa ohjaustietoja löytääkseen tiettyyn paikkaan rakennuksessa.

Sovelluksen kaupallinen hyödyntäminen voi liittyä esimerkiksi kuluttajien ohjaamiseen eri paikkoihin suurten rakennuskompleksien sisällä, kuten tiettyihin myymälöihin kauppakeskuksissa tai vaikkapa ennalta tilatun taksin saapumispaikkaan suuren lentoaseman ulkopuolella.

Turvallisuuteen liittyen sovellusta voi hyödyntää esimerkiksi pelastajien ohjaamiseen oikeaan paikkaan.

- Me tarjoamme alustan kaupallisia sovelluksia varten, ja muut sovelluskehittäjät voivat miettiä mahdollisuuksia hyödyntää palveluamme, IndoorAtlasin toimitusjohtaja Janne Haverinen kertoi Yle Uutisille.