Koe uusi yle.fi

Westenergylle ensimmäiset jätekuormat

Mustasaaressa sijaitseva Westenergyn jätevoimala on tänään vastaanottanut ensimmäiset kuormansa. Laitoksen tuottama höyry käytetään sähkön ja kaukolämmön tuotantoon. Jatkossa Westenergyn odotetaan tuottavan yli kolmasosan Vaasan kaukolämpömäärästä.

Kotimaa
Westenergy
Jarkko Heikkinen / Yle

Vuonna 2007 käynnistynyt hanke sai yhden vaiheen suoritettua, kun Westenergylle saapuivat juhlallisesti ensimmäiset jäteautot. Neljä autoa saapuivat Ilmajoelta ja Stormossenin toimialueelta. Tulevaisuudessa jätettä tarvitaan 500 000 kiloa eli satakunta autolastillista päivässä. Jätteenpolttolaitoksen edut ovat suuret.

  • Me säästetään hiiltä, me säästetään öljyä, me säästetään metaanipäästöjä, me säästetään kaatopaikkatilaa. Me voidaan hyödyntää tuhkasta metallit, me voidaan joissain tapauksissa hyödyntää tuhkatkin pitkälti tulevaisuudessa, että kyllä tämä on aika iso askel, kertoo Westenergyn toimitusjohtaja Jan Teir.

Kotitalousjätteestä energiaa

400 asteen lämmössä muutetaan laitoksessa energiaksi ne jätteet, joita ei voida muuten hyödyntää. Tähän kuuluu esimerkiksi kotitalousjäte. Laitoksen omistajana toimivat viiden maakunnan alueen jätehuoltoyhtiöt, joiden toimialueella on 400 000 asukasta. Näiden tuottamasta jätteestä energiaksi pystytään muuttamaan 80 % jätteestä. Vaasan sähkö käyttää tuotetun höyryn sähkön ja kaukolämmön tuotantoon.

  • Vaasan sähkön kannalta tämä kaukosähkö on merkittävä. Se on kolmannes Vaasan alueella tarvittavasta kaukolämmöstä. Kaukolämpöasiakkaita on vajaa 3 000. Ne ovat pääsääntöisesti liikekiinteistöjä ja isoja kiinteistöjä, kertoo Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna.

135 miljoonaa euroa maksaneen laitoksen virallisia avajaisia vietetään lokakuussa. Vielä kuitenkin on edessä monia vaiheita, ennen kuin laitos tuottaa lämpöä ja sähköä.

  • Meillä on vielä muutamia testejä, vähän höyrypuhalluksia ja säätöjä jäljellä ennen kuin uskallamme painaa vihreää nappia ensimmäistä kertaa, kertoo Jan Teir Westenergyltä.