Virolahti sinetöi rajan kauppakeskuksen venäläisille

Vaalimaan kauppakeskustontti on vuosien markkinoinnin jälkeen päätymässä venäläisomistukseen. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kiri (kesk.) toivoo, että Virolahden Vaalimaalle satsaamat miljoonat saataisiin vihdoin takaisin.

Virolahti
Vaalimaan tulevan kauppakeskuksen asfalttikenttä.
Kari Kosonen / Yle

Vaalimaan kauppakeskushanke lähtee käyntiin venäläisjohdossa. Asia sinetöityi maanantaina Virolahden kunnanvaltuuston kokouksessa. Valtuusto päätti yksimielisesti, että Länsikeskuksen tontista tehdään vuokra- ja osto-optiosopimus pietarilaisten liikemiesten kanssa.

Liikemiehet ovat perustamassa Vaalimaa Shopping Center -yhtiötä, jonka kotipaikaksi tulee Virolahti. Kauppakeskuksen rakennustyöt on määrä aloittaa jo ensi vuoden keväällä.

Keskuksen pitäisi olla valmis vuonna 2016 ja se toisi mukanaan noin 400 työpaikkaa. Virolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kiri on innoissaan asioiden etenemisestä.

- Kunta on sijoittanut Vaalimaalle pari miljoonaa. Olisi hienoa, jos rahoja saataisiin takaisin. Toivottavasti hanke saadaan maaliin asti näin olympiavuonna, Kiri toivoo. Hän uskoo, että kauppakeskushanke poikii Vaalimaalle muitakin rakennushankkeita.

Tontissa oli pitkään kiinni SRV Yhtiöt, jolle Virolahti varasi aluetta kuusi vuotta.